Suomalaiset haluavat hoitaa pienet terveysvaivansa ilman lääkärin apua

Valtaosa suomalaisista katsoo, että lääkärillä käyminen pienen itse hoidettavan vaivan vuoksi on ajan tuhlausta. Lääketeollisuus ry:n TNS Gallupilla teettämän kyselyn mukaan suurin osa suomalaisista haluaa mennä lääkäriin vain silloin, kun se on välttämätöntä ja oireet sitä edellyttävät.

Noin puolet kyselyyn vastanneista haluaisi aloittaa lieviin oireisiin lääkityksen pienellä lääkepakkauksella ilman lääkärikäyntiä. Valtaosa vastaajista toivoo saavansa allergialääkkeitä ilman reseptiä. Moni toivoo käsikauppaan myös huuliherpeksen, migreenin sekä toistuvien virtsatietulehdusten ja silmätulehdusten hoitamiseen tarkoitettuja lääkkeitä. Hiukan useampi kuin joka kolmas toivoi myös influenssarokotetta myyntiin ilman reseptiä.

Tiedot kuluttajien suhtautumisesta itsehoitoon liittyvät ajankohtaisesti Fimean tammikuun lopussa julkistamaan itsehoitolääkeohjelmaan. Ohjelmassa Fimea ottaa kantaa itsehoitolääkitykseen liittyvään päätöksentekoon ja itsehoidon tulevaisuuteen. Fimea toteaa, että parhaimmillaan itsehoitolääkkeillä voidaan merkittävästi parantaa lääkkeiden saatavuutta ja useissa tilanteissa vähentää muun terveydenhuollon kuormitusta.

Myös Lääketeollisuuden mielestä itsehoitolääkkeillä on oma tärkeä merkityksensä terveydenhoidolle. Ne vapauttavat terveydenhuollon resursseja vaativampaan hoitoon. Potilas säästää aikaa, kun saa vaivansa nopeammin hoidetuksi. Suomessa itsehoitoon voitaisiin siirtää nykyistä enemmän sinne turvallisesti soveltuvia valmisteita, muiden EU-maiden esimerkkien mukaan.

Itsehoitolääkkeissä on käyttämätöntä potentiaalia, jota oikein hyödyntämällä voidaan saavuttaa etuja potilaille ja terveydenhuollolle sekä säästöjä koko yhteiskunnalle. Itsehoitolääkkeiden taloudelliset vaikutukset terveydenhuoltoon, Kelan menoihin ja niiden käyttäjille tulisi tunnustaa. Itsehoitolääkkeeksi siirrot tulee tehdä harkiten ja ensisijaisesti potilasturvallisuuskysymykset huomioiden.