Rationaalinen lääkehoito synnyttää parempaa hoitoa ja säästöjä

Lääkehuolto on kiinteä osa sosiaali- ja terveydenhuoltoa sekä potilaan hoitokokonaisuutta. Lääkehuolto toimii Suomessa hyvin, mutta hoitotulosten parantaminen ja lääkehoidon järkeistäminen edellyttävät uusia toimenpiteitä kaikilta lääkealan toimijoilta yhteiskunnan eri tasoilla.  

Lääkkeitä yli- ja alikäytetään, eikä potilaiden lääkeneuvonta tai lääkehoidon tulosten seuranta ole nykyisellään riittävää. Terveydenhuollon rakenteet ja ammattilaisten yhteistyö eivät riittävästi tue lääkitysturvallisuutta tai yhteiskunnan kokonaismenojen kannalta tehokkaimman lääkehoidon valintaa.

Pääministeri Sipilän hallitusohjelmaan kuuluva rationaalisen lääkehoidon toimeenpano-ohjelma pyrkii parantamaan potilaan kokonaisvaltaisen hoidon toteutumista ja ihmisten toimintakykyä sekä luomaan edellytykset potilaan ja yhteiskunnan kannalta kustannustehokkaalle lääkehoidolle.

Sosiaali- ja terveysministeriö on käynnistänyt toimeenpano-ohjelman valmistelun. Syyt laadukkaan ja turvallisen lääkehoidon epäonnistumiseen ovat moninaisia. Jäljet johtavat niin potilaisiin, ammattilaisiin, järjestelmien rakenteisiin kuin lääkealan elinkeinotoimintaankin. Toimeenpano-ohjelmassa tulisi korjata kaikkea tätä.  

Sipilän hallitus on päättänyt vuodelle 2017 Kelan lääkekorvausmenoihin tehtävistä mittavista, 134 miljoonan euron säästöistä. Säästöt vastaavat kymmentä prosenttia Kelan lääkekorvausmenoista.

Ei pelkkä säästökeino

Vaikka vuoden 2017 säästöjen toteuttamiseen haetaan työkaluja lääkehoidon rationaalisuutta parantavista keinoista, toimeenpano-ohjelma ei ole vain säästökeino. Sillä tavoitellaan sekä parempia hoitotuloksia ja toimintakykyä potilaille että säästöjä potilaille ja yhteiskunnalle.

Lääkehoidon tulosten nykyistä tehokkaampi seuranta paremmalla yhteistyöllä ja tietojärjestelmien tuella mahdollistaisi kokonaisvaltaisen hoidon ja parantaisi ihmisten toimintakykyä. Lääkehoidon kustannustehokkuus on tärkeä, mutta sitä on tarkasteltava laajemmin kuin yksittäisen lääkevalinnan tasolla. Edullisia peruslääkkeitä tulisi käyttää silloin, kun niillä saadaan haluttu terveyshyöty, mutta lääkehoidon kustannustehokkuutta on tarkasteltava myös yhteiskunnan näkökulmasta, muun muassa väestön työkyvyn näkökulmasta.

Lääkkeiden turhan ja epätarkoituksenmukaisen käytön vähentäminen parantaa hoitotuloksia ja vähentää potilaiden, Kelan ja terveydenhuollon kustannuksia. Käytännössä tämä tarkoittaa saman vaivan hoitoon tarkoitettujen päällekkäisten lääkitysten purkua tai muuten potilaalle tarpeettomien tai haitallisten lääkkeiden lopettamista. Tarkoituksenmukaista olisi myös ostaa uutta lääkitystä aloitettaessa ensin pieni pakkaus kokeiluluonteisesti, jotta nähdään sopiiko lääke potilaalle ja saadaanko siitä odotettua terveyshyötyä. Aloitusvaiheen varovaisuus vähentäisi lääkejätteen määrää, joka voi olla arvoltaan jopa 100 miljoonaa euroa vuositasolla.

Säästöjä myös hintakilpailun avulla

Lääkkeenmääräämisen ohjauksessa tulisi vahvistaa mekanismeja, jotka lisäävät hintakilpailua ja varmistavat lääkkeiden saatavuuden. Kilpailua on edelleen lisättävä viitehintajärjestelmässä olevilla rinnakkaisvalmisteilla. Lisäksi tulisi hyödyntää biologisten lääkkeiden patentin päättymisen jälkeen markkinoille tulevien biosimilaarien säästöpotentiaalia. Säästötoimet eivät kuitenkaan saisi heikentää lääketeollisuuden mahdollisuutta uusien lääkkeiden kehittämiseen.