Suomi voi olla terveystutkimuksen veturi, jolla on maailman tervein kansa

Suomessa on valmisteilla terveystutkimuksen kannalta ensiarvoisen tärkeä lakikokonaisuus; laki sote-tiedon toissijaisesta käytöstä, genomilaki ja biopankkilaki. Näillä laeilla rakennetaan tutkimusta tukevaa toimintaympäristöä ja varmistetaan yhteiset pelisäännöt tietoturvallisuuden varmistamiseksi.

Terveystutkimuksessa kyse ei ole nappikaupasta vaan satojen miljoonien investoinneista ja tuhansista korkean tason työpaikoista. Moni lääkeyritys käyttää tuloksestaan viidenneksen tai jopa neljänneksen tutkimukseen ja tuotekehitykseen. Euroopan tasolla alan investoinnit ovat vuosittain 35 miljardia euroa, Suomessa vähintään 200 miljoonaa euroa. Tämä summa voisi olla kaksin- tai jopa kolminkertainen, jos niin haluamme.

Lääkeyritykset ovat ratkaisevassa roolissa uuden lääkkeen kehittämisessä, jonka hintalappu on huikea, arviolta jopa 2 mrd. euroa. Tällaista tutkimustyötä ei ole mahdollista rahoittaa budjettivaroin, mutta julkisilla investoinneilla tulee rakentaa tutkimusinfrastruktuuria ja varmistaa osaajien saatavuus.

Korkealaatuista tutkimusta ei nimittäin synny pelkillä rakenteilla, vaan intohimoisten, omistautuneiden lääkäreiden, insinöörien, data-analyytikkojen ja lääketieteen tutkijoiden tekemänä. Siksi uusien osaamisalueiden tunnistamiseen on paneuduttava, ja akateemiseen perustutkimukseen on aktiivisesti etsittävä pitkäjänteisiä ja kannustavia rahoitusmalleja.

Osaajien puuttumisesta voi syntyä terveysalan kasvun pullonkaula, mutta vähintään yhtä tärkeää on tutkimustyössä tarvittavan tiedon saatavuus.

Positiivista tämän asian kannalta on, että suomalaisilla on myönteinen asenne terveysalan tutkimukseen. He antavat mielellään terveystietojaan tutkimuskäyttöön. Tämän kertoo viime keväänä tehty kansalaiskysely, johon vastanneista jopa 76 prosenttia toivoo, että heidän tietojaan ja näytteitään hyödynnetään tutkimustyössä*.

Eduskunnalla ja tulevalla hallituksella on ratkaisijan rooli. Vaikka kaikkia ns. tulevaisuuslakeja esim. biopankkilakia ei saada eduskunnan käsittelyyn enää tällä hallituskaudella, tulisi ne ottaa seuraavan hallituksen työlistalle viipymättä heti ensimmäisten asioiden joukossa.  

*Kyselyn teettivät keväällä 2018 Sitra, Lääketeollisuus ry ja THL

Käyttäjän Sanna Lauslahti kuva