Mentiinkö latvasta tyveen?

Hallitusohjelmassa sovittiin, että lääkekorvausmenoihin tehdään 113 milj. euron vuositason säästö. Se tulee tehdä niin, etteivät paljon lääkkeitä tarvitsevien lääkehoidot vaarannu. Taloustilanteen kiristyttyä valtioneuvosto aikaisti kaikkia hallituskaudelle kaavailtuja säästötoimia ja siksi lääkekorvausmenojen säästöt päätettiin toteuttaa jo vuonna 2013.

Kohti reilumpaa arkea?

Ministeri Risikko asetti lokakuussa 2011 työryhmän. Sen tehtävänä oli laatia esitys säästökeinoista vuoden 2011 loppuun mennessä ja lääkekorvausjärjestelmän uudistamisesta 2012 loppuun mennessä. Työryhmä luovutti säästöehdotuksensa ministerille helmikuun puolivälissä. Säästöt ehdotettiin jaettavaksi tasan potilaiden ja alan toimijoiden kesken.

 

Esityksessä laskettiin lääkkeiden peruskorvaustasoa 42:sta 35 %:iin ja alempaa erityiskorvausprosenttia 72:sta 65:een. Korvaustason lasku kirpaisee kaikkia samalla tavalla lääkehoidon tarpeesta ja kustannuksista riippumatta. Tältä osin tavoite paljon lääkkeitä tarvitsevien hoitojen turvaamista ei toteudu. Potilaiden kannalta myönteistä on vuosittaisen maksukaton lasku 50 eurolla.  
     

 

Lääkealan toimijoiden säästö oli tarkoitus jakaa tasaisesti alan toimijoiden kesken. Näin ei tapahtunut, sillä työryhmä päätyi esittämään 5 % leikkausta viitehintajärjestelmän ulkopuolisten lääkkeiden tukkuhintoihin. Näin säästöt otetaan vain alkuperäislääkkeistä.
   

Esityksen sisältöä leimaa työryhmän aikataulu: se velvoitti työryhmää tekemään ensin esityksen säästöistä ja vasta sitten rakenteellisista uudistuksista. Järjestys on nurinkurinen, sillä julkisen talouden säästöt tulisi saada aikaan ensisijaisesti rakenteisiin puuttumalla. Esitys ei ollut yksimielinen ja se odottaa edelleen poliittista linjausta.

 

 

Lääkekorvausmenojen kasvu on ollut viime vuosina maltillista. Vuoden 2005 jälkeen korvausmenot ovat kasvaneet noin prosentin vuodessa, kun taas terveydenhuollon kokonaiskustannukset ovat kasvaneet noin 4,5 %. Korvausten piirissä olevien lääkkeiden tukkuhintaindeksi on laskenut 10 vuodessa noin 35 %, kun kuluttajahinnat ovat samanaikaisesti nousseet noin 20 %. Viitehintajärjestelmän ja laajennetun lääkevaihdon ansioista lääkekorvausmenoista on säästetty vuoden 2009 jälkeen yli 500 milj. euroa ja järjestelmä tuottaa edelleen säästöjä. Vaikka lääkekorvausmenot ovat jo nyt hallinnassa, hallitusohjelmassa esitettiin niihin lähes 8 % säästöä.

Lääkkeiden tukkuhinnat ovat Suomessa jo nyt erittäin alhaiset. Eivätkö alhaiset hinnat ole hyvä asia kuluttajan ja kansantalouden kannalta? Kyllä – siihen saakka, kunnes hintojen lasku alkaa vaikuttaa lääkkeiden saatavuuteen. Alkuperäislääkkeiden tukkuhinnan mekaaninen 5 % leikkaus vaikuttaa lääkkeiden saatavuuteen ja lääketutkimukseen.

 

Lääkkeiden tukkuhinnat määrittyvät useassa Euroopan maassa nk. hintakorin mukaan, jolloin yksittäisen maan hinnat vaikuttavat muiden maiden hintatasoon. Kun jo nyt alhaisesta hintatasosta leikataan, Suomi muuttuu hintakorissaan hintahäiriköksi ja tuloksena voi olla lääkkeiden vetäminen pois Suomen markkinoilta tai ainakin korvattavuuden piiristä. Pidemmällä aikavälillä se näkyy uusien lääkkeiden hitaana markkinoille tulona Suomessa.

 

 

Leikkauksen kohdistuminen vain alkuperäislääkkeisiin antaa tutkimus- ja kehityskielteisen viestin. Lääketutkimus on globalisaation myötä siirtynyt Euroopasta kehittyviin maihin. Kielteisillä ratkaisuilla vain vauhditamme tutkimuksen siirtymistä pois Suomesta.

Tutkimusmäärien romahtamisesta huolimatta Suomessa tehdään edelleen monipuolista ja kansainvälisesti arvostettua tutkimusta. Se on kiistatta investointi hyvinvointiin ja edellytys terveydenhuollon kehittymiselle. Siksi sen turvaaminen on välttämätöntä eikä lyhytnäköisillä säästötoimilla pitäisi vaarantaa tutkimusedellytyksiä.  

 

 

Julkisen talouden säästöt ovat välttämättömiä ja ne koskevat myös terveydenhuoltoa. Lähtökohtaisesti on kuitenkin väärin tehdä ensin mekaaniset leikkaukset ja vasta sitten uudistaa rakenteita. Lääkekorvausjärjestelmän osalta näin ollaan juuri tekemässä ratkaisuilla, joiden kielteiset vaikutukset potilaiden lääkehoitoihin, lääkkeiden saatavuuteen ja lääketutkimukseen tulevat olemaan saavutettavia säästöjä suuremmat.

Säästöratkaisuun ei päädytty vaihtoehtojen puutteesta vaan noudattamalla viime syksyn valtionneuvoston päätöstä orjallisesti. Sinänsä perusteltu poliittinen ratkaisu johti siihen, että työryhmän oli pakko arvioida lääkehuoltoa vain kulujen karsimisen näkökulmasta. Tällöin sivuun jäivät pohdinnat, miten se toimii sosiaali- ja terveyspoliittisesti oikeudenmukaisesti tai miten se voi toimia työkaluna terveydenhuollon kehityksessä. 
  
Lääkekorvausjärjestelmän rakennemuutoksen lähtökohtana tulee olla kustannusperusteinen ja eri potilasryhmiä yhdenvertaisesti kohteleva korvausjärjestelmä. Siinä omavastuu kohdistuu satunnaisesti lääkkeitä tarvitseville. Tämä on toteutettavissa määrittämällä jokaiselle vuositason alkuomavastuu. Rakenteellinen muutos olisi tuonut merkittävät säästöt ilman, että paljon lääkkeitä tarvitsevien lääkehoito vaarantuisi ja pienemmillä lääkkeiden saatavuuteen ja lääketutkimukseen liittyvillä riskeillä.