[02/11/2009] Fimea on koko terveydenhuollon kehittämisen kannalta tärkeä laitos
Tänään työnsä aloittava Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimea on tärkeä koko terveydenhuollolle. Fimealle kuuluvat lääkealan valvonnan lisäksi myös uudet tutkimus- ja kehittämistehtävät, joiden onnistumiselle on paljon odotuksia.
Fimealle asetetut tutkimus- ja kehittämistehtävät laajentavat laitoksen toimintaa pelkästä lääkevalvojasta lääkehoidon kehittäjäksi ja lääkitysturvallisuuden edistäjäksi. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että Fimean on nivottava lääkkeisiin liittyvä osaaminen nykyistä paremmin osaksi terveydenhuollon palvelujärjestelmää. Lääketeollisuus ry odottaa, että Fimea edistää tätä tavoitetta työssään konkreettisesti ja aktiivisesti.
Lääketeollisuus ry pitää hyvin tärkeänä Fimean uutta tehtävää vertailla uusista lääkkeistä potilaskäytössä saatavia terveyshyötyjä ja niistä yhteiskunnalle aiheutuvia kustannuksia. Tehtävä on tärkeä, jotta potilaille ja terveydenhuollolle hyödylliset uudet lääkkeet saataisiin nopeasti käyttöön.
Onnistuakseen uusissa tehtävissään Fimean on tehtävä aktiivista yhteistyötä sidosryhmiensä kanssa. Lääketeollisuus ry toivookin, että Fimea käy avointa vuoropuhelua ja tekee systemaattista yhteistyötä kaikkien terveydenhuollon ja lääkealan toimijoiden kanssa lääkealan kehittämiseksi. Yhteistyö edellyttää myös avointa ja läpinäkyvää hallintokulttuuria, jossa asioista voidaan keskustella jo niiden valmisteluvaiheessa.
Lääkehuollon hallinnon tehokas toiminta on lääketeollisuudelle erittäin tärkeää. Odotammekin uuden laitoksen tuovan aitoa lisäarvoa myös sujuvina ja asianmukaisina hallintopalveluina, jotta lääkkeiden saatavuus ja lääkealan toimijoiden elinkeinoharjoittaminen eivät häiriinny.
Odotamme Fimealta myös määrätietoista osallistumista sekä eurooppalaiseen lääkevalvontaan että lääkealan eurooppalaisen kehityksen seurantaan. Suomi on osa EU:n jäsenmaiden yhteistä valvontaverkostoa, ja onnistuminen valvontatehtävissä tuo Suomelle arvostusta ja vaikuttavuutta. EU-vaikuttavuutta voidaan lisätä myös tutkimustehtävissä. Kansainväliset kriteerit täyttävä lääkkeiden terveyshyötyjen ja kustannusten arviointi voi muodostua ajan kanssa jopa Suomen vientituotteeksi eurooppalaisessa tutkimusyhteistyössä.
Lääketeollisuus ry:n toimitusjohtaja Suvi-Anne Siimes pitää tervehdyspuheen Fimean avajaisissa tänään illalla.
Lisätietoja:
toimitusjohtaja Suvi-Anne Siimes, (09) 6150 4900
|
« Takaisin |