Lääketeollisuus ry 60 vuotta: Lääke- ja rokoteinnovaatiot käyttöön Suomessa yhtä nopeasti kuin muissa Pohjoismaissa

Lääketeollisuuden tutkimussäätiöltä 10 000 euron tunnustuspalkinto akatemiaprofessori Sirpa Jalkaselle (Turun Yliopisto) ja professori Aarno Palotielle (Helsingin Yliopisto) ansiokkaasta tutkimustyöstä.

Innovatiivista lääketeollisuutta edustava Lääketeollisuus ry haluaa, että suomalaiset saavat uudet, hyödyllisiksi osoitetut lääkkeet käyttöönsä vähintään yhtä nopeasti kuin potilaat muissa Pohjoismaissa. Lääketeollisuus ry ehdottaa, että sote-toiminnoissa luodaan uusien lääkkeiden, rokotteiden, laitteiden ja menetelmien arviointiin itsenäinen HTA-arviointielin sekä otetaan käyttöön tulevaisuuskatselmukset markkinoille tulevien lääke- ja rokoteinnovaatioiden systemaattisiin ennakointeihin.

”Sairauksien lääkehoito ja rokotteet kehittyvät nopeasti ja uusien kustannusvaikuttavien innovaatioiden nopea saaminen potilaiden ja terveydenhuollon käyttöön on potilaiden ja yhteiskunnan etu.”, Lääketeollisuus ry:n puheenjohtaja, Pfizer Oy:n toimitusjohtaja Päivi Kerkola sanoi yhdistyksen 60-vuotisjuhlaseminaarissa torstaina Helsingissä.

Innovaatioita julkisen ja yksityisen yhteistyönä

Juhlaseminaarin teemana ovat yliopistojen, sairaaloiden ja yritysten yhteistyönä syntyvät innovaatiot. Teema on tärkeä osa terveysalan kasvustrategian toimeenpanoa. Akateemisen tutkimuksen rahoituksella, sairaaloiden tutkimusmahdollisuuksilla ja yritysten toimintaa ohjaavalla sääntelyllä voidaan vaikuttaa lääketutkimuksen mahdollisuuksiin tuottaa kasvustrategiassa luvattua taloudellista kasvua ja uusia työpaikkoja Suomeen. 

Lääketeollisuuden tutkimussäätiöltä tunnustuspalkinto akatemiaprofessori Sirpa Jalkaselle (Turun Yliopisto) ja Aarno Palotielle (Helsingin Yliopisto)

Lääketeollisuuden tutkimussäätiö myönsi 10 000 euron tunnustuspalkinnon yllä mainituille ansiokkaasta ja innovatiivisestä lääketieteellisestä tutkimuksesta ja suomalaisen lääketieteellisen tutkimusympäristön promovoimisesta kansainvälisesti. Tutkimussäätiö katsoo, että palkitut ovat edistäneet yliopistojen ja yritysten välistä yhteistyötä ja tehneet suomalaista osaamista kansainvälisesti näkyväksi ja saaneet omalla aktiivisuudellaan Suomeen merkittäviä tutkimushankkeita.

 

Lisätietoja:

Jussi Merikallio, toimitusjohtaja
Lääketeollisuus ry
puh: 050 667 48

www.laaketeollisuus.fi

27.4.2017