Osallistu kilpailuun: Vuoden lääkeinformaatioteko

Osallistu kilpailuun tai ilmianna mielestäsi palkitsemisen arvoinen lääkeinformaatioteko.

Lääketeollisuus ry palkitsee jälleen kuluttajiin kohdistuvan Vuoden lääkeinformaatioteon Farmasian Päivien 2014 yhteydessä. Kilpailuun voi osallistua/ilmiantaa esimerkiksi seuraavanlaisia töitä:

  • mainos kuluttajille
  • markkinointikampanja
  • sairaudesta ja sen hoitamisesta kertova informaatiokampanja
  • lääkeyrityksen ja apteekin, potilasjärjestön tai muun kolmannen tahon kanssa toteutettu yhteistyö jonkin terveyttä tai potilasturvallisuutta edistävän hankkeen saralla.

Kyseessä voi olla myös jokin yhteiskunnallisen keskustelun herättäjä.

Vuonna 2013 kilpailun voitti Suomen tullin lääkeväärennösten vastainen toiminta. Palkintoraadin mielestä tullin työskentely suomalaisten kuluttajien suojelemiseksi on ollut kattavaa. Erityisesti yhteistyö eri sidosryhmien kanssa on ollut laajaa ja aloitteellista. Palkintoraadin puheenjohtaja Mainostajien Liiton toimitusjohtaja Ritva Hanski-Pitkäkoski kommentoi voittajan valintaa muun muassa
seuraavasti:

”Tullin toiminta erottui raadin mielestä yleishyödyllisyydellään ja kattavuudellaan. Palkinnon antaminen tänä vuonna yksittäisen kaupallisen kampanjan sijaan tavoitteellisemmalle yhteiskunnalliselle viestinnälle tuntui oikealta ratkaisulta."

Kilpailu on avoin kaikille

Myös muut kuin Lääketeollisuus ry:n jäsenyritysten toteuttamat työt, jotka on julkaistu 21.9.2013–18.9.2014 välisenä aikana, voivat osallistua kilpailuun.

Miten kilpailuun osallistutaan?

Kilpailutöiden tai ilmiantojen viimeinen toimituspäivä on 15.10.2014. Voittajatyön valitsee Lääketeollisuus ry:n kokoama raati, jonka sihteerinä toimii erityisasiantuntija Jaakko Laurila. Kilpailutyöt tulee lähettää sähköpostilla jaakko.laurila@laaketeollisuus.fi tai postitse osoitteella:

Lääketeollisuus ry
Vuoden lääkeinformaatioteko
PL 206
00181 Helsinki

Aineistosta tulee käydä ilmi:

  • toteuttajan (yritys, potilasjärjestö, apteekki, muu kolmas taho) nimi ja yhteystiedot
  • toteuttava mainos- tai viestintätoimisto
  • yhteistyökumppanin tiedot
  • ajankohta jolloin lääkeinformaatioteko on ollut julkisesti esillä
  • toteuttajien oma kuvaus lääkeinformaatioteon taustasta
  • toteuttajien oma arvio lääkeinformaatioteon merkityksestä ja tuloksellisuudesta.
Lyhyesti
Osallistu kilpailuun tai ilmianna mielestäsi palkitsemisen arvoinen lääkeinformaatioteko.
Palkinto jaetaan Farmasian Päivien 2014 yhteydessä
Työ voi olla esim. mainos, markkinointi- tai informaatiokampanja tai jokin yhteiskunnallinen keskustelun herättäjä
3.8.2014