Sähköinen resepti mahdollistaa myös reseptilääkkeiden ostamisen kotimaisista verkkoapteekeista

Lääketeollisuus ry

Jo yli 95 prosenttia julkisessa terveydenhuollossa kirjoitetuista lääkeresepteistä on sähköisiä, selviää Kelan Kanta-palvelusta. 

Sähköisen reseptin yleistyminen mahdollistaa kuluttajille reseptilääkkeiden hankkimisen perinteisten apteekkien lisäksi myös verkkoapteekeista.

Suomessa on yli sata verkkoapteekkia, joista vajaat kymmenen myy myös reseptilääkkeitä. Reseptilääkkeiden myyminen verkkoapteekeissa on ollut Suomessa mahdollista vuodesta 2012 alkaen. Itsehoitolääkkeitä on voinut Suomessa ostaa verkkoapteekeista vuodesta 2011 lähtien. Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimea ylläpitää listaa laillisista verkkoapteekeista.

Yliopiston Apteekki uudisti oman verkkoapteekkinsa tänä syksynä ja lisäsi verkkopalveluun mahdollisuuden keskustella suojatun yhteyden kautta farmaseutin kanssa. Farmaseutit palvelevat verkkoapteekin asiakkaita päivittäin kello 7-24. Verkkoapteekista voi tarkastaa esimerkiksi lääkkeiden pakkausselosteet tai saatavuuden toimipisteittäin.

Verkkoapteekit helpottavat esimerkiksi kiireisten, kaukana apteekista asuvien, ikääntyviä omaisiaan hoitavien ja liikuntarajoitteisten arkea. Lääkkeet toimitetaan verkkoapteekista kotiovelle tai lähimpään noutopisteeseen muutaman arkipäivän sisällä.

26.11.2015