Visio tulevaisuuden terveydenhuollosta

Suomen sote-tulevaisuutta ei ratkaista hallintorakenteilla eikä rahoitusmalleilla. Avainasemassa on yhteinen visio siitä, miten saamme pidettyä ihmiset nykyistä terveempinä.

EK ja me terveysalan järjestöt olemme kiteyttäneet vision siitä, kuinka Suomen kannattaa hyödyntää ihmiskeskeistä terveysteknologiaa ja dataa osana tulevaisuuden terveydenhuoltoa ja hyvinvointia. Visioraportti luovutettiin tänään 26.3. Sosiaali- ja terveysvaliokunnan puheenjohtajalle Krista Kiurulle. 

Suomen sote-tulevaisuutta ei ratkaista hallintorakenteilla eikä rahoitusmalleilla. Avainasemassa on yhteinen visio siitä, miten saamme pidettyä ihmiset nykyistä terveempinä.

Siksi Elinkeinoelämän keskusliitto EK ja terveysalan järjestöt esittävät Suomen tulevalle hallitukselle toimia, joilla vauhditettaisiin terveysteknologian innovaatioiden kehittämistä ja laajamittaista käyttöönottoa. Tarvitsemme läpimurtoja, jotka helpottavat sairauksien ennalta ehkäisemistä ja toisaalta tehostavat niiden hoitoa nykyistä kohdennetummin, yksilöllisemmin ja tehokkaammin. Kaiken ytimessä on terveystieto - data, joka koskee potilastietoja, genomitietoa sekä ihmisen itsensä keräämää mittaustietoa.

EK:n toimitusjohtaja Jyri Häkämies: "Olemme koonneet visionäärien näkemykset siitä, kuinka Suomen kannattaisi hyödyntää tutkimuksen ja teknologian tarjoamat mahdollisuudet parantaa ihmisten hyvinvointia ja sote-palveluita. Näin luodaan parempaa terveyttä ja parannetaan myös työllisyyttä." 

EK ja terveysalan järjestöt ovat kiteyttäneet viestinsä Suomen tulevalle hallitukselle

Teesi #1: Tehdään Suomesta terveyden mallimaa
Ihmiskeskeinen ja osallistava teknologia tekee jokaisesta oman terveytensä tekijän. Painopiste siirtyy ennalta ehkäisyyn ja kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin. Lääketieteen, terveysteknologian ja tekoälyn läpimurtojen ansiosta ihmiset saavat yksilöllistä hoitoa. Hoitohenkilökunnan aikaa vapautuu potilaan kohtaamiseen.

Teesi #2: Kaiken ytimessä on terveysdata
Avainasemassa on kansallinen terveystietovaranto, jota kartutetaan potilastiedon ja genomitiedon ohella itse tuotetulla mittaustiedolla. Biohakkeroinnista tulee arkipäivää ohjaten parempiin elämäntapoihin. Olennaista on luottamus tiedon käyttöön. 

Teesi #3: Suomesta maailmanluokan tutkimus- ja innovaatioympäristö terveysteknologiassa
Nostetaan Suomi tutkimus- ja kehitystoiminnan huippumaaksi, jotta terveysteknologian uudet läpimurrot syntyvät ja saadaan ensimmäisenä käyttöön juuri täällä. Tähän tarvitaan tieteentekijöiden ohella erikokoisten yritysten verkostotaloutta, jossa myös järjestöillä on tärkeä roolinsa.

Lue elinkeinoelämän teeseistä tarkemmin visioraportistamme: Terveyden tekijät

Visioraportin ovat teettäneet Elinkeinoelämän keskusliitto EK, Lääketeollisuus ry, Terveysteknologia ry, Hyvinvointiala HALI ry, Lääkäripalveluyritykset ry ja Sailab – MedTech Finland ry.

26.3.2019