Kansalliseen rokotusohjelmaan sijoitettu euro maksaa itsensä takaisin moninkertaisesti

25.04.2022 | Laura Labart, erityisasiantuntija

Kansalliseen rokotusohjelmaan sijoitettu euro maksaa itsensä takaisin moninkertaisesti

Huhtikuun viimeisellä viikolla vietetään Kansainvälistä rokotusviikkoa. Mahtaneeko teemaviikko erottua enää kaiken koronaan liittyvän rokotuskeskustelun lomasta. Mutta oikeastaan nyt on hyvä hetki pohtia mitä hyötyä rokotteista meille on. 

Olemme jo vauvaiästä lähtien tottuneet siihen, että säännöllisin väliajoin saamme tietyt rokotteet tietyssä järjestyksessä. Omassa lapsuudessani tätä toimintaa ei kukaan kyseenalaistanut – ja miksi olisikaan. Kaikkien lähipiirissä asui joku polioon sairastunut ja siksi jonkinasteisesti halvaantunut. Eihän sellaista tautia kukaan vapaaehtoisesti halunnut. 

Otimme kiitollisina vastaan kaiken mitä saimme neuvolasta tai kouluterveydenhuollosta. Silti ikäisteni sairastettavaksi jäivät tuhkarokko, sikotauti, vihurirokko ja vesirokko. Yksilötasolla olisin hyötynyt todella paljon MPR-rokotteesta ja vesirokkorokotteesta. Samoin sisarukseni ja tarha- ja koulutoverini.

Väestötasolla hyödyt ovat vieläkin selkeämmät: rokotusten ansiosta monet taudit, niiden jälkitaudit ja komplikaatiot ovat käyneet hyvin harvinaisiksi tai hävinneet maastamme kokonaan. Tällä on suuri yhteiskunnallinen merkitys, sillä näin ollen terveydenhuollon kapasiteettia vapautuu muuhun toimintaan.

Kansallinen rokotusohjelma on keskeinen työkalu suojata suomalaiset rokotuksin estettäviä tauteja vastaan mahdollisimman hyvin. Lääkeyritysten investoinnit uusien rokotteiden kehittämiseksi ovat mahdollistaneet kansallisen rokotusohjelman jatkuvan kehittämisen. Ja mikä parasta - kansalliseen rokotusohjelmaan sijoitettu euro maksaa itsensä takaisin moninkertaisesti.

Julkaisemme pian selvityksen Rokotteet investointina suomalaiseen yhteiskuntaan - Katsaus kansalliseen rokotusohjelmaan ja sen kehittämiseen (2022). Pysythän kuulolla kanavissamme, sillä tiedossa on kattava katsaus mm. rokotteiden arvosta sekä rokotusohjelman kehittämistarpeista. Sitä ennen rokotteisiin voi tutustua esimerkiksi rokotustieto.fi-sivustolla