26.01.2022

Lämpöiset onnittelut uusille aluevaltuutetuille ja menestystä uudistukseen!

Historiallinen sunnuntai takana. Ensimmäiset aluevaalit on nyt käyty ja olemme päässeet valitsemaan parhaat mahdolliset poliittiset päättäjät rakenteilla oleville hyvinvointialueille.

Keskellä koronakriisiä arkiset ajatuksemme ovat edelleen kiihtyvissä koronapandemian tautilukemissa, yhteiskunnan toimintakyvyssä ja liian monella jopa on huoli työpaikankin menettämisessä. Tämä loi vaikeuskerrointa keskellä koronakriisiä järjestetyille vaaleille ja vaalityölle. 

Alhainen äänestysprosentti kertonee myös siitä, että vaalien merkitys on selvästi mietityttänyt kansalaisia ja moni jäi pohtimaan, miksi ylipäätään kannattaa äänestää. Juuri valittujen uusien valtuutettujen ja koko hyvinvointialueiden tehtävä on monelle vielä epäselvä. Sinänsä harmi, sillä kyse oli meitä kaikkia koskettavista hyvinvointi- ja turvallisuuspalveluista. 

Uudet hyvinvointialueet luovat mahdollisuuden ajatella palvelujamme aivan uudella tavalla. Valitsemillamme päättäjillä on aivan ratkaiseva rooli siinä, millaiseksi alueiden palvelut muodostuvat. Tehdäänkö alueita vanhaan pohjautuen vai rakennetaanko rohkeasti tulevaisuuden sosiaali- ja terveydenpalveluja ihmislähtöiseksi, älykkääksi ja vaikuttaviksi.

Kokonaiskustannusten hillintä onnistuu vain sillä, että osataan nähdä läpileikkaavasti yli organisaatiorajojen kuin kustannusrakenteiden. Esimerkiksi oikea-aikaiset ja oikein kohdennetut lääkehoidot ovat keskeinen keino hallita hyvinvointialueiden kokonaiskustannuksia ja purkaa hoitovelkaa. Lääkehoitoja ei siis pitäisi katsoa yksittäisenä kulueränä ja seurata silmä tarkkana nousevatko lääkehoidon kustannukset. 

Haluaisimme kannustaa juuri valittuja aluevaltuutettuja ottamaan päätöksentekoon täysin uuden asennon ja tarkastelemaan kokonaisuuksia. Kuinka paljon esimerkiksi lääkehoidoilla on onnistuttu ennaltaehkäisemään sairauksia tai parantamaan niitä, kuinka on lisätty työ- ja toimintakykyä tai kuinka paljon on voitu säästää vaikkapa terveydenhuollon ammattilaisten työmäärässä, kun entistä useampi vaikeakin sairaus voidaan hoitaa kotona sairaalahoidon sijaan. Ei tarvitse mennä kovinkaan pitkälle historiassa taaksepäin, kun esimerkiksi astmapotilaita hoidettiin pitkiä hoitojaksoja kalliissa sairaalahoidossa. Nyt taas, uusien tehokkaiden lääkehoitojen myötä astmaatikot voivat hoitaa sairauttaan itse kotona, käydä töissä ja elää täysipainoista elämää.

Sosiaali- ja terveyspalveluiden yksi kivijalka on tutkimus. Moni sairaus on vielä voittamatta, ja siksi tutkimuksen asema on yksinkertaisesti varmistettava osana alueiden toimintaa. Tämä ei ensimmäisenä tule mieleen, kun ajatukset ovat ennen kaikkea uusien alueiden palvelujen järjestämisessä. 

Asia on kuitenkin tärkeä ja siksi jokaisen aluevaltuutetun tulisi varmistaa, että tutkimusta tehdään jatkossakin jokaisella hyvinvointialueella – niin erikoissairaanhoidossa kuin perusterveydenhuollossakin.

Kaikesta lääketutkimuksesta, niin kliinisistä lääketutkimuksista, biopankkitutkimuksesta kuin arkielämän rekisteritutkimuksestakin hyötyy nimittäin viime kädessä aina potilas. 

Tutkimukset mahdollistavat uusimmat hoidot potilaille ja maksuttomat lääkkeet hoitoyksiköille. Tutkimus myös kerryttää terveydenhuollon ammattilaisten tietoa ja luo heille kiinnostavia työmahdollisuuksia. Näin alueille luodaan korkean asteen työpaikkoja ja saadaan investointeja.

Tehtävä aluevaltuutetuilla on vaativa, mutta äärimmäisen kiinnostava. Siinä onnistuminen vaatii sinnikkyyttä ja visionäärisyyttä mutta ennen kaikkea herkkiä korvia ja kykyä tehdä yhteistyötä. 

Jokainen meistä on ansainnut maailman parhaat sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut ja siinä on mahdollista onnistua vain yhdessä tekemällä. Tutkiva lääketeollisuus toimii mielellään aktiivisena kumppanina uusien hyvinvointialueiden rakentamisessa. Me luotamme teidän kykyynne luotsata suomalainen sosiaali- ja terveydenhuolto entistä paremmaksi, ja vaikuttavammaksi

Onnea jokaiselle uudelle valtuutetulle!