Lasten lääketutkimuksen tekeminen Suomessa on inhimillisyyskysymys

28.01.2021 | Sauli Palmu, LT, lastentautien erikoislääkäri, TAYS

Lasten lääketutkimuksen tekeminen Suomessa on inhimillisyyskysymys

Lasten syöpien hoidossa Suomi on huippuluokkaa – se ei kuitenkaan riitä.

Suomessa ollaan lastensyöpien hoidossa maailman huipulla. Ei kuitenkaan riitä, että hoidamme hyvin, vaan hoitoa täytyy myös kehittää. Kun tutkimme Suomessa, voimme hoitaa suomalaisia lapsia parhailla mahdollisilla hoidoilla.

Tutkimusta tarvitaan, jotta voimme parantaa sairauksia. Systemaattisen tutkimustyön ansiosta lasten lymfaattisen leukemian selviytymisennuste on yli 90 %. Monissa taudeissa ennuste on vielä heikko, ja erityisesti ne tarvitsevat lisää tutkimusta. Se voi olla potilaiden viimeinen oljenkorsi. 

Lääkkeitä tutkitaan aina ensin aikuisilla. Lapsi ei kuitenkaan ole pieni aikuinen, vaan reagoi lääkkeisiin eri tavalla, joten täytyy tietää, kuinka niitä käytetään. Tietoa kertyy kuitenkin vain tutkimalla niitä lapsilla. Tutkimuksissa on aina tarkka seuranta, olosuhteet on vakioitu ja tutkimustyö on suunnitelmallista.

Tällä hetkellä tutkimme mm. sitä, miten uusiutunutta lasten syöpää on aikaisemmin hoidettu. Yhteistyössä pohjoismaisten ja eurooppalaisten tutkijoiden kanssa yritämme löytää hoitoja ja saada parempia tuloksia.  

Pienet arjen onnistumiset, kuten uusi lasten laskimotukoksen hoitoon tarkoitettu lääke, jonka tutkimuksissa olemme olleet mukana, tuovat toivoa siitä, että asiat kyllä etenevät, ja me pystymme kehittämään ja kehittymään.

Tutkimusten saaminen Suomeen on inhimillisyyskysymys

Lapsen sairastuminen on perheelle aina iso kriisi. 

Lapsen kannalta on inhimillistä, että häntä hoidetaan lähellä kotia ja sillä kielellä, jota hän puhuu. Potilaita on myös lähetetty tutkimusta varten ulkomaille. Sairaan lapsen lähettäminen ulkomaille ympäristöön, jonka kieltä hän ei ymmärrä, on kuitenkin kriisin keskellä elävälle perheelle iso prosessi. 

Suomessa byrokratian lisääntyminen ja tutkimusrahoituksen haasteet ovat vaikeuttaneet tutkimustyötä, ja tutkimusta tekevien lääkäreiden määrä on vähentynyt. Jos lääkärin arjen potilastyön ja tutkimustyön yhdistäminen olisi joustavampaa, tutkimustyö olisi varmasti houkuttelevampaa.  

On tärkeää, että tutkimusta tehdään Suomessa. Se on inhimillisyyskysymys. Kun tutkimme Suomessa, voimme tuoda uusimpia hoitoja suomalaisille lapsille. 

Lapsi ansaitsee sen, että hänen hoitonsa on kunnolla tutkittua. 



Tampereen yliopistollisen sairaalan Lasten lääketutkimuskeskus PeeTU