Lääketeollisuus ry tukee perusterveydenhuollon vahvistamista

20.09.2019 | Sanna Lauslahti, toimitusjohtaja

Lääketeollisuus ry tukee perusterveydenhuollon vahvistamista

Lääketeollisuus ry kannattaa hallituksen päätöstä kohdistaa kehittämistoimet palveluiden uudistamiseen. Tämä on tärkeää myös lääkehoidon, lääkehuollon ja -tutkimuksen näkökulmasta.

Ministeri Kiuru kertoi 29.8.2019 hallituksen suunnitelmista toteuttaa sote-uudistus palvelut edellä. Suunnitelmat vahvistuivat budjettiriihessä, jossa hallitus ilmoitti käynnistävänsä kehittämisohjelman terveyskeskusten vahvistamiseksi.

Sosiaali- ja terveyspalvelujen kehittämisen tavoitteiksi määriteltiin peruspalveluiden saatavuuden, saavutettavuuden, vaikuttavuuden ja laadun parantaminen. Samalla aiotaan tuoda tutkimus- ja kehittämistoiminta takaisin osaksi sosiaali- ja terveyskeskusten arkipäivää.

Lääketeollisuus ry kannattaa hallituksen päätöstä kohdistaa kehittämistoimet palveluiden uudistamiseen. Tämä on tärkeää myös lääkehoidon ja lääkehuollon sekä lääketutkimuksen näkökulmasta.

Palveluiden tutkimus- ja kehittämistoiminnan kehittäminen myös perusterveydenhuollossa on aivan Terveysalan kasvustrategian ytimessä. Hoidon laadun ja hoitojärjestelmän tutkiminen sekä järjestelmien (hoitoprosessien) kehittäminen on tärkeää, ja sen vuoksi ehdotamme, että osa perusterveydenhuollon vahvistamiseen liittyvistä resurssilisäyksistä kohdennetaan järjestelmien tutkimiseen ja kehittämiseen, tuloksista viestittämiseen ja parhaiden käytäntöjen jakamiseen.

Potilaan näkökulmasta perusterveydenhuollon toimivuudessa tärkeää on erityisesti:

*Hoidon oikea-aikaisuus – Jos potilas pääsee ajoissa perusterveydenhuoltoon ja tarvittavat hoidot päästään aloittamaan viipymättä, sairauden mahdollinen eteneminen voidaan välttää. Tällöin avoterveydenhuollon käytössä olevasta korvattavasta lääkehoidosta voidaan hyödyntää täysi potentiaali ja vältytään turhilta lisäkustannuksilta. 

*Jatkohoito ja seuranta – Merkittävä osa erikoissairaanhoidon toimista edellyttää toimivaa perusterveydenhuoltoa suunnitellun hoitokokonaisuuden toteuttamiseksi. Jos hoitoketjut saadaan toimiviksi ja tieto kulkemaan saumattomasti erikoissairaanhoidon ja perusterveydenhuollon välillä, varmistetaan hoitosuositusten mukainen hoito ja sitä kautta parannetaan hoidon vaikuttavuutta. Erityisesti tulisi kiinnittää huomiota erikoissairaanhoidon potilaisiin, joiden jatkohoito ja seuranta ovat perusterveydenhuollon vastuulla.

Perusterveydenhuollon ammattilaisten riittävyys ja ammattiosaaminen ovat palveluiden laadun tärkein tae. Tämän lisäksi tulee kehittää tiedolla johtamista ja siihen liittyviä työkaluja. Tässä lääkeyritykset voivat toimia terveydenhuollon ammattilaisten tukena ja kumppanina.

Perusterveydenhuollon kehittäminen edellyttää kaikkien toimijoiden panosta ja osaamista. Sitä tulisikin kehittää yhteistyössä ministeriön, terveydenhuollon toimijoiden ja sidosryhmien kanssa.

Lääkkeet ja rokotteet ovat olennainen osa toimivaa ja vaikuttavaa terveydenhuoltoa, jossa panostetaan ennaltaehkäisyyn ja hoidon yhdenvertaiseen saatavuuteen. Lääkehoito on oleellinen osa kestävän terveydenhuollon ja sairaanhoidon kokonaisratkaisua. Hoidon vaikuttavuutta – myös kustannusvaikuttavuutta – voidaan parantaa oikein valitulla hoidolla, oikea-aikaisella aloituksella mutta myös toimivalla hoitoprosessilla.

Lääkeyritykset ovat mielellään mukana hoitoketjujen kehittämisessä ja tuovat työhön arvokkaan kansainvälisen kokemuksensa toimivista hoitoketjuista, potilaiden hoitoa tukevista järjestelmistä sekä niiden avulla saavutetuista hoitotuloksista. Tiedolla johtaminen, datan hyödyntäminen päätöksenteossa ja palveluiden kehittäminen ovat osa lääkeyritysten arkea. Yrityksissämme on vaikuttavuustutkimuksen pitkäaikaisia asiantuntijoita. Lääkeyritysten kokemuksen mukaan lääkehoidon kustannusvaikuttavuus on synteesi oikean hoidon ja sen oikea-aikaisen aloituksen lisäksi myös hoitoprosessin toimivuudesta. Tämä kokemus on perusteena ehdotuksellemme resurssien kohdentamisesta.

Olemme myös kiirehtineet laaturekistereiden toimeenpanoa hallituksen budjettiriihessä tehtävissä ratkaisuissa, kun jätimme STM:lle ja VM:lle kirjelmän laaturekistereistä 13.9.2019 yhdessä yli 20 potilasjärjestön kanssa.

Laaturekisterit liittyvät olennaisesti sekä perusterveydenhuollon että erikoissairaanhoidon kehittämiseen. Niillä on iso merkitys vaikuttavuusperusteisessa terveydenhuollossa, jonka pitäisi tuottaa terveyttä eikä toimenpiteitä. Palvelutuottajien kompensaation kytkeminen vaikuttavuuteen ja kustannusvaikuttavuuteen edellyttää kansallisia laaturekistereitä ja niitä tukevaa ekosysteemiä.

Tiedolla voidaan johtaa vain, kun sitä on; ilman laaturekisteriä ja niiden takaisinkytkentää palveluihin, tietoa vaikuttavuudesta ei ole. Ja vaikuttavuus puolestaan on ainoa eettinen peruste priorisoinnille.