Tarkkanäköinen elinkeinopolitiikka ja houkuttelevan tutkimusympäristön rakentaminen ovat taanneet lääketeollisuuden työpaikkojen vakauden

19.02.2021

Tarkkanäköinen elinkeinopolitiikka ja houkuttelevan tutkimusympäristön rakentaminen ovat taanneet lääketeollisuuden työpaikkojen vakauden

Lääketeollisuus on muodostunut Suomessa vakaaksi työllistäjäksi ja kasvattanut tuottavuuttaan, selviää Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen julkaisemasta tutkimuksesta. Tutkijoiden mukaan lääketeollisuuden yritysten hyvä tilanne johtuu mm. määrätietoisista satsauksista bioteknologiaan vuosituhannen vaihteessa ja pitkäjänteisestä kasvustrategiatyöstä.

Suomen talouteen on kehittynyt vahva lääketeollisuuden yhtiöiden ekosysteemi, joka luo vakaita työpaikkoja ja jonka jatkomenestykselle olosuhteet ovat mitä otollisimmat, selviää Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen julkaisemasta tutkimuksesta.

Vuosille 2008–2018 keskittyvä tutkimuksen mukaan Suomi on onnistunut luomaan maahamme houkuttelevan toimintaympäristön kansainvälisen lääketeollisuuden investoinneille ja se näkyy esimerkiksi alan työpaikkojen määrässä. Suomi on tarkastelujakson aikana onnistunut kasvattamaan osuuttaan globaalin lääketuotannon arvoketjussa paremmin kuin vaikkapa Saksa tai Ruotsi.

Raportin ovat tehneet yritystutkijat Martti Kulvik, Tero Kuusi ja Mika Pajarinen Etlatieto Oy:sta. Tutkijoiden mukaan kehityksen taustalla ovat maamme korkea koulutustaso ja syvä tiedelähtöisyys, vahva perusluottamus terveydenhuollon, yhtiöiden, viranomaisten ja potilaiden välillä, sekä tarkkanäköiset panostukset bioteknologiaan vuosituhannen vaihteessa. Terveysteknologiaa käsittelevän luvun asiantuntijoina ovat olleet Sandra Liede ja Maija Laukkanen.

”Useat kansainväliset yritykset ovat perustaneet Suomeen tytäryhtiön joko ostettuaan mielenkiintoisen paikallisen yhtiön tai muista strategisista syistä. Yksi kilpailutekijä on korkea osaaminen niin terveydenhuollossa kuin tutkimustoiminnassakin. Tytäryhtiön perustaminen pieneen maahan ei ole itsestäänselvyys. Siksi on merkittävää, että meillä on lukuisia esimerkkejä myös kasvavista lisäinvestoinneista Suomeen”, raportissa arvioidaan.

Lääkemaailman viitekehyksessä suomalaisten yhtiöiden on realistista pyrkiä varmistamaan hyvä ja pitkälle tulevaisuuteen ulottuva osuus maailman lääketeollisuuden tuottamasta arvosta. Lääketeollisuus ry:n mukaan vahva kehitys jatkuu lisäpanostuksilla tutkimus- ja kehitystoimintaan sekä lääkealan koulutukseen kaikilla tasoilla.

”Juuri korkean tuottavuuden työpaikkojen ja investointien lisääminen on merkittävä asia Suomelle, sillä niitä Suomessa tarvitaan osaamisemme ja toisaalta verokertymämme kasvun vuoksi. Lääketeollisuus on yksi niistä toimialoista, joilla on mahdollista luoda talouskasvua ja tarjota korkean tuottavuuden työpaikkoja suomalaisille”, sanoo Lääketeollisuus ry:n toimitusjohtaja Sanna Lauslahti.

ETLA:n raportti kokonaisuudessaan löytyy ETLA:n sivuilta.