Hallituksen budjettiesitys on kannustava ja positiivinen viesti terveysalalle

18.09.2019

Hallituksen budjettiesitys on kannustava ja positiivinen viesti terveysalalle

Antti Rinteen hallituksen esitys vuoden 2020 talousarviosta julkistettiin eilen. Lääketeollisuus ry näkee, että esitys luo hyvät lähtökohdat tutkimustoiminnalle, suomalaisen osaamisen varmistamiselle ja Suomen kilpailukyvyn vauhdittamiselle.

Lääketeollisuus ry kiittää hallitusta erityistä arvovalinnasta investoida merkittävästi kaikille koulutusasteille suomalaisten osaamistason nostamiseksi. Yliopistojen perusrahoituksen korottaminen 40 miljoonalla ja korkeakoulujen indeksikorotusten toteutus 67 miljoonalla eurolla on ensiarvoisen tärkeää suomalaisen tutkimustoiminnan varmistamisen näkökulmasta.

Suomalaista kilpailukykyä vahvistavat hallituksen päätökset parantavat yritysten toimintaedellytyksiä ja tukevat kansainvälistymistä. Nämä ovat konkreettisia keinoja lisätä Suomen houkuttelevuutta investointimaana ja toimintaympäristönä. Hyvä avaus terveysalan näkökulmasta on kannustaa yrityksiä verovähennyksin tutkimusyhteistyöhön korkeakoulujen ja tutkimuslaitosten kanssa. 

”Parhaimmillaan tätä kautta voidaan nostaa Suomen merkitystä kovan luokan tekijänä lääketieteen kehityksessä. Tästä hyötyisi koko yhteiskunta, mutta ennen kaikkea myös potilas.”, visioi Lääketeollisuus ry:n toimitusjohtaja Sanna Lauslahti.  

Lauslahden mukaan terveysalalla on valtavasti edelleen hyödyntämätöntä investointipotentiaalia.  Hän näkee, että hallituksen panostukset Business Finlandin toimintaan ja terveysalan kasvustrategian jatkoon tuovat hedelmää ja parantavat Suomen houkuttelevuutta.

”Tämä on vahva positiivinen viesti hallitukselta alan toimijoille.”, Lauslahti kiittelee. 

Terveysalalle erityisen tärkeää ovat myös hallituksen panostukset julkisen datan avaamiseen ja sen hyödyntämiseen sekä digitalisaation ja tekoälyn käytön edistämiseen. 

”Tiedolla johtamisen työkaluja tulee ehdottomasti kehittää pitkällä aikajänteellä, sillä se on ainoa keino kohdentaa esimerkiksi terveydenhuollon rajalliset resurssit tarkoituksenmukaisesti ja vaikuttavasti niin palveluja käyttävän ihmisen kuin koko yhteiskunnankin kannalta.”, Lauslahti painottaa.