Tutkimuksen ja osaamiskeskusten rahoitus varmistettava

31.10.2019 | Sanna Lauslahti, toimitusjohtaja

Tutkimuksen ja osaamiskeskusten rahoitus varmistettava

Syöpäjärjestöt, Suomalainen Lääkäriseura Duodecimin, Lääkäriliitto ja Lääketeollisuus ry ovat jättäneet yhteisen lausunnon valtion budjettiesityksestä.

Eduskunnan parhaillaan käsittelemä budjettiesitys on riittämätön vastaamaan kliinisen tutkimuksen tarpeisiin. Ensi vuonna erityisesti kansallisten osaamiskeskusten (syöpäkeskus, genomikeskus, neurokeskus, lääkekehityskeskus sekä biopankkien yhteinen toimija) rahoitus sekä valtion rahoitus terveydenhuollon yksiköille yliopistotasoiseen tutkimukseen (ns. VTR-rahoitus) ovat avainasemassa siinä, millaiset mahdollisuuksia Suomessa on tehdä kliinistä tutkimusta.

VTR-rahoitus on keskeinen kliinisen tutkimuksen mahdollistaja. Rahoitus on pudonnut liki neljännekseen parissakymmenessä vuodessa. Kuitenkin sairaaloissa ja terveyskeskuksissa tehtävä tutkimus palvelee suoraan suomalaisia potilaita. Mitä enemmän tutkimusta tehdään, sen paremmat ovat tiedolla johtamisen mahdollisuudet terveydenhuollossa ja sitä parempaa hoitoa potilaat saavat.

Esitetty rahoitus kansallisille osaamiskeskuksille ei riitä vastaamaan niihin kohdistettuihin odotuksiin. Perustettaessa kansallisia osaamiskeskuksia tulisi varmistaa riittävin resurssein, että niillä on todellisia mahdollisuuksia toteuttaa tehtäviään. Tähän tarvitaan lisää määrärahoja.

Syöpäjärjestöt, Suomalainen Lääkäriseura Duodecimin, Lääkäriliitto ja Lääketeollisuus ry ovat jättäneet yhteisen lausunnon eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnalle sekä valtiovarainvaliokunnan kunta- ja terveysjaostolle vedoten lisärahoituksen tarpeeseen. Lausuntoon voi kokonaisuudessaan tutustua Syöpäjärjestöjen verkkosivuilla.