FVR - Suomen rokotetutkimus yhdistyksemme uudeksi jäseneksi

12.01.2024

FVR - Suomen rokotetutkimus yhdistyksemme uudeksi jäseneksi

Rokotetutkimuksen asiantuntijayhtiö FVR – Suomen rokotetutkimus on hyväksytty yhdistyksemme uudeksi jäseneksi 21.12.2023 lukien.

FVR eli Finnish Vaccine Research tutkii vuosittain kymmeniä rokotteita, minkä lisäksi FVR tekee laajoja rekisteri- ja tietokantatutkimuksia valtakunnallista terveystietoa hyödyntämällä. Yhtiö perustettiin vuonna 2022, kun Tampereen yliopiston rokotetutkimuskeskus ja THL:n rokotetutkimuksen tutkimusryhmä yhdistyivät.

Suomi on aina ollut kokoaan suurempi rokotetutkimusmaa, ja suomalaiset ovat perinteisesti hyvin halukkaita osallistumaan rokotetutkimuksiin. Valtion erityistehtäväyhtiö FVR antaa Suomelle entistäkin paremmat edellytykset kasvattaa rokotetutkimusten määrää ja kilpailla niistä kansainvälisesti.

Lääketeollisuus ry:n tavoite on kasvattaa lääke- ja rokotustutkimusten määrää Suomessa ja parantaa tutkimusten toimintaedellytyksiä uudessa terveydenhuoltorakenteessamme. Tutkimusten kautta on mahdollisuus saada merkittäviä kansainvälisiä investointeja Suomeen ja sitä kautta talouskasvua ja elinvoimaisuutta hyvinvointialueille. 

”Meille on äärimmäisen tärkeää saada FVR mukaan jäseneksemme ja tuomaan näkemystään ja osaamistaan tutkimustyön edistämiseen Suomessa”, toteaa Sanna Aunesluoma, Lääketeollisuus ry:n toimitusjohtaja.

”Suomi kukoistaa rokotetutkimuksen kansainvälisessä toimintaympäristössä, kun katsomme eteenpäin kehitysmyönteisesti ja kuuntelemme sidosryhmiämme tarkalla korvalla, panostamme osaamiseen ja teemme yhteistyötä yli organisaatio- ja sektorirajojen koko toimialan ja arvoketjun edellytysten vahvistamiseksi. Viime kädessä tästä kehityksestä hyödymme kaikki, alati paranevan terveysturvallisuuden myötä. Lääketeollisuus ry tekee arvokasta työtä Suomessa nostaen aktiivisesti esiin yritysmaailman näkökulmia kehitykseen, jota ei ilman lääketeollisuuden mittavia TKI-investointeja tapahtuisi”, Ilkka Haukijärvi FVR:n toimitusjohtaja toteaa.

Lisätietoja asiasta antaa:
Sanna Aunesluoma, toimitusjohtaja, Lääketeollisuus ry, sanna.aunesluoma@laaketeollisuus.fi, p. 050 512 2380
Ilkka Haukijärvi, toimitusjohtaja, FVR - Suomen rokotetutkimus Oy, ilkka.haukijarvi@fvr.fi, p. 040 800 4816