Lääketeollisuus ry:n uusi puheenjohtaja Matthew Iles haluaa rakentaa entistä tiiviimpää yhteistyötä

29.01.2021 | Petra Tirkkonen, viestintäjohtaja

Lääketeollisuus ry:n uusi puheenjohtaja Matthew Iles haluaa rakentaa entistä tiiviimpää yhteistyötä

Lääketeollisuus ry:n hallituksen uuden puheenjohtajan Matthew Ilesin mukaan kriisit, terveydenhuollon haasteet ja yhteiskuntamme taloustilanne ratkaistaan vain saumattomalla yhteistyöllä.  

Lääketeollisuus ry:n hallitus valitsi puheenjohtajakseen AbbVie Oy:n toimitusjohtajan Matthew Ilesin perjantaina 29.1.

- Otan puheenjohtajan tehtävät vastaan varsin poikkeuksellisessa yhteiskunnallisessa tilanteessa. Keskellä pandemiaa, joka on osoittanut, kuinka kriittinen rooli lääketeollisuudella on yhteiskuntien toimintakyvyn kannalta. Toimialamme haluaa kantaa tuon tehtävän vastuullisesti. 

Tutkitun tiedon hyödyntäminen ja lääketieteen kehitys kiihtyy koko ajan. Pelkästään Euroopassa lääketeollisuus investoi lääketutkimukseen ja -kehitykseen yli 35 miljardia euroa vuodessa. 

Tämä luo Ilesin mukaan mahdollisuuksia entistä vaikuttavampien hoitojen löytämiseen, mutta myös haasteita. Kuinka saada uudet innovaatiot potilaiden käyttöön mahdollisimman nopeasti ja tasa-arvoisesti mutta myös yhteiskunnan kannalta kestävästi?

- Terveydenhuollon haasteet ja yhteiskuntamme vaikea taloustilanne ratkaistaan vain saumattomalla yhteistyöllä. Haluankin osaltani rakentaa entistä tiiviimpää yhteistyötä terveydenhuollon, tutkijayhteisöjen, viranomaisten ja eri yhteiskunnallisten toimijoiden kanssa. Lääketeollisuus on tähän osaltaan valmis.

- Koronapandemia koettelee yhteiskuntiamme ennen näkemättömällä tavalla. Toivon, että se kuitenkin auttaa entistä useampaa ymmärtämään, kuinka tutkivan lääketeollisuuden toiminta perustuu aina tutkittuun, luotettavaan tietoon. Toivon myös, että toimialamme voidaan aidosti nähdä kumppanina ja aitona ratkaisujen tarjoajana, joka tekee kaikkensa tämän pandemian kukistamiseksi mahdollisimman pian.

Uusi puheenjohtaja Iles toimii AbbVie Oy:n toimitusjohtajana. Hän on koulutukseltaan kemisti ja on työskennellyt 20 vuotta lääketeollisuuden tehtävissä Suomessa, Ruotsissa ja Baltiassa. Ilesin kausi Lääketeollisuus ry:n puheenjohtajana alkoi heti hallituksen valinnan jälkeen. 

Hallitus valitsi kokouksessaan myös 1. varapuheenjohtajaksi Jenni Vuolan (Sanofi Oy) ja 2. varapuheenjohtajaksi Niilo Färkkilän (Amgen AB:n Suomen sivuliike). Hallitus vuodelle 2021 valittiin Lääketeollisuus ry:n syyskokouksessa 30.11.2020.

Hallituksen kokoonpano löytyy täältä
 

Lisätietoja

Sanna Lauslahti, toimitusjohtaja, Lääketeollisuus ry p. 050 512 2380