19.04.2022

Suvi Rasimus Lääketeollisuus ry:n lakimieheksi

Suvi Rasimus aloittaa yhdistyksessämme lakimiehenä 19.4. Rasimus tuo tiimiimme vankkaa osaamista kansainvälisistä asioista ja yhteistyöstä.

Lääketeollisuus ry:ssä Rasimus vastaa mm. EU-asioiden koordinoinnista sekä lääkealaa, lääketeollisuutta ja tutkimustoimintaa koskevaan lainsäädäntöön liittyvistä oikeudellisista kysymyksistä. 

Rasimus siirtyy uuteen tehtävään Kelasta, jossa hän on viimeisimmät vuodet toiminut Kelan kansainvälisten asioiden osaamiskeskuksen päällikkönä. Siellä hänen vastuulleen ovat kuuluneet mm. Kelan kansainvälisten asioiden koordinointi ja EU-lainsäädäntötyö, kansainväliset eläkeasiat sekä rajat ylittävään terveydenhuoltoon ja Suomen sosiaaliturvaan liittyvät kysymykset. Viime aikoina Rasimus on työskennellyt myös digitalisaatiota koskevien kysymysten parissa. 

Koulutukseltaan Rasimus on oikeustieteiden kandi (OTK/OTM), ja lisäksi hän on opiskellut jonkin verran mm. lääketiedettä, farmasiaa ja psykologiaa. 

”Odotan uutta ja innostavaa näkökulmaa mielenkiintoiseen alaan, jossa saan yhdistettyä aiemman työkokemukseni kansainvälisten asioiden, sosiaaliturvan ja EU-asioiden parissa vapaa-ajan kiinnostuksen kohteisiini lääketieteen ja lääkkeiden puolelta”, Rasimus kertoo. 

Lisätietoja:

Suvi Rasimus, lakimies, suvi.rasimus@laaketeollisuus.fi, p. 050 572 8048