MSD:llä ympäristövastuullisuus korostunut jo kymmenen vuotta

29.11.2021 | Jonna Nurminen, viestintäpäällikkö, MSD

MSD:llä ympäristövastuullisuus korostunut jo kymmenen vuotta

WWF:n Green Office on työpaikkojen ympäristöjärjestelmä, jonka avulla yritykset ja organisaatiot voivat vähentää toimiston ekologista jalanjälkeä ja edistää kestävää elämäntapaa.

MSD on ollut mukana Green Office -toiminnassa vuodesta 2010 alkaen. Alusta asti työntekijät ovat sitoutuneet vapaaehtoisesti tekemään parhaansa ympäristön hyväksi. Tästä hyviä esimerkkejä ovat osallistuminen erilaisiin talkoisiin ja teemaviikkoihin. Henkilöstölle vuosittain järjestetty GreenOffice-päivä on saanut paljon kiinnostuneita kuulijoita.

Siellä puhutaan ympäristöystävällisyydestä, ja ulkopuoliset luennoitsijat antavat erilaisia vinkkejä esimerkiksi kierrätyksen lisäämiseen kotona. Joka vuosi myös Keilaniemen toimistomme valot sammutetaan EarthHourin ajaksi.

Pelkästään nämä toimet eivät kuitenkaan riitä, on sitouduttava tekemään enemmän.

MSD tulevaisuudessa entistä vastuullisempi toimija

Green Office -sertifikaatti on tunnustus siitä, että yrityksen toiminta vastaa ulkoisesti annettuja kriteerejä ja jatkuvaan parantamiseen on sitouduttu. Yritys voi saada tunnustuksen sitten, kun ympäristöjärjestelmä on valmis ja yrityksen toimipiste on auditoitu. MSD on saanut tämän kolmevuotisen sertifikaatin jokaisella kerralla, kun auditointi on suoritettu.

Vuosien aikana MSD on vähentänyt sähkön kulutusta 62,8 prosenttia, ottanut käyttöön 100 prosenttisen vihreän sähkön, vähentänyt huomattavasti kopiopaperin käyttöä sekä lisännyt jätteiden lajittelupisteisiin jäteastioita.

Uusin sertifiointi tapahtui vuoden 2021 tammikuussa, jolloin myös MSD:n uusi kolmen vuoden ympäristöohjelmamme alkoi. Sen aikana MSD on sitoutunut muun muassa autokannan CO2-päästöjen vähentämiseen, sähkö- ja hybridiautojen määrän lisäämiseen autokantaan sekä kolmen prosentin energiansäästöön vuodessa.

Vastuullisena työnantajana MSD pyrkii huomioimaan ympäristöasiat kaikkialla toiminnassaan, oli kyseessä sitten työmatka, työpaikkaruokailu tai vaikka työnteko kotitoimistolla. Etätyöaikana työmatkojen päästöt toki vähenivät, mutta ympäristövaikutukset eivät kadonneet - ne siirtyivät kotiin. Pian myös työnteon hybridimalli astuu käyttöön ja näin ollen kulutus kasvaa myös toimistolla. Siinä on hyvä hetki ideoida uusia säästökeinoja ja olla entistä ympäristövastuullisempi toimija.

Jonna Nurminen, viestintäpäällikkö, MSD

FI-NON-00667 10/21