Eurooppalaisilla tulisi olla terveystietonsa saatavilla missä tahansa EU-maassa

10.06.2022

Eurooppalaisilla tulisi olla terveystietonsa saatavilla missä tahansa EU-maassa

Terveystietoalue tuo mahdollistavat periaatteet eurooppalaisten oikeuksille omiin terveystietoihinsa.

Euroopan terveysministerit käsittelevät ensi viikon EPSCO-kokouksessaan komission asetusehdotusta Euroopan yhteisestä terveystietoalueesta. 
Komission hiljattain antaman asetusehdotuksen tavoitteena on tuoda yhteiset periaatteet terveystietojen sujuvalle liikkumiselle.

Parhaimmillaan terveystietoalue mahdollistaisi eurooppalaisille sen, että jokaisen omat terveystiedot ovat saatavilla missä tahansa EU-jäsenmaassa. Tämä on merkittävä etu esimerkiksi terveyspalveluja käytettäessä. Samalla se kasvattaa ihmisten oikeuttaa päättää omien terveystietojen käytöstä.

Samanaikaisesti terveystietoalue mahdollistaisi terveystietojen sujuvan hyödyntämisen tutkimustoiminnassa. Tämä parantaisi Euroopan kilpailukykyä tutkimusympäristönä ja toisi parhaimmillaan kasvavia tutkimusinvestointeja ja työpaikkoja.

Terveystietoalueen yksityiskohdista säädettäessä tulee hakea tasapainoa terveystietojen tietoturvallisen ja sujuvan käytön välillä. Kunnianhimoisen tavoitteen riskinä on, että sääntelyn yksityiskohdat päätyvät rajoittamaan tutkimustoimintaa ja teknologista kehitystä enemmän kuin mahdollistamaan. Tätä sudenkuoppaa tulee varoa.

Annettu ehdotus on kunnianhimoinen, ja perimmäiset tavoitteet vahvasta terveysunionista sekä kasvavasta kilpailukyvystä eivät saa matkan varrella unohtua.