Lääkehuollon kehittäminen käyntiin eduskunnan joulurahalla

12.12.2019

Lääkehuollon kehittäminen käyntiin eduskunnan joulurahalla

Lääketeollisuus ry haluaa lausua erityiskiitoksensa eduskunnalle siitä, että Lääkehuollon tiekartan toimeenpano on saanut rahoitusta jo ensi vuodelle 300 000 euroa. Näin lääkehuollon kehittämisen alkuun päästään jo ensi vuonna vuosien odottelun jälkeen. Lääkehuollon kehittämiseen kohdennettu budjettirahoitus on tulevaisuusinvestointi suomalaisten hyvinvointiin.  

Lääkehuollon tiekartan toimeenpanon ensimmäisinä askelina on aloitettava mm. seuraavat muutostyöt, joiden avulla voidaan varmistaa potilaiden häiriötön lääkehoito mm. ketterämmillä pykälillä. Lisäksi potilaiden tasaveroinen ja vaikuttavin lääkehoito vaatii uusien lääkkeiden hoidollisen ja taloudellisen arvon uudistamista (HTA-arviointi). Nykymuotoinen arviointi tuhlaa resursseja ja on pirstaleinen.  

Vaikuttava ja oikein kohdennettu lääkehoito on investointi ihmisten terveyteen ja työ- ja toimintakykyyn. Samalla voidaan saada säästöjä yhteiskunnan kokonaiskustannuksissa, kuten työeläkekustannuksissa ja sairauspäivärahoissa sekä lisää terveitä elin- ja työvuosia. Siksi tämän päivän tarpeisiin vastaava lainsäädäntö on ennen kaikkea potilaan ja kansalaisen etu. 

STM:n julkaisi vuoden alussa raportin, "Lääkehuollon tiekartan”, joka sisälsi muutostarpeita lääkehuoltoon, jotta kansalaisten lääkehuolto turvattaisiin ja järjestelmämme olisi tasaveroinen. Raportissa tarkasteltiin lääkehoidon ohjaukseen liittyviä rahoitusvastuun muutoksia, ohjauksen edellyttämää tietopohjaa ja työvälineitä sekä lääkkeiden jakelua ja saatavuutta. Raportissa määriteltiin muutosten valmistelulle tiekartta, jota ei ole tähän mennessä rahoituspäätösten puuttuessa voitu vahvistaa.   

Lääketeollisuus ry on niin ikään tyytyväinen, että valtion budjetissa ohjataan rahoitusta terveysalan kasvustrategian toimeenpanoon mm. osaamiskeskusten (syöpäkeskus, neurokeskus, biopankit, genomikeskus ja lääkekehityskeskus) perustamiseen, terveydenhuollon yliopistotasoisen tutkimuksen vahvistamiseen sekä sosiaali- ja terveydenhuollon tietojen käyttöä hallinnoivan viranomaisen toimintaan. Pidämme erityisen tärkeänä myös rokotusohjelman laajentamista.