Terveysala kuuluu kansallisen TKI-ohjelman keskiöön

27.05.2024

Terveysala kuuluu kansallisen TKI-ohjelman keskiöön

Lääketeollisuus kannattaa kunnianhimoista kansallista tavoitetta kasvattaa TKI-investoinnit 4 prosenttiin bruttokansantuotteesta. Tavoitteen saavuttaminen edellyttää strategisia valintoja ja määrätietoisia toimia. Toimiala haluaa, että terveysala nostetaan strategisten avainalojen joukkoon valmisteilla olevassa TKI-rahoitusohjelmassa.

TKI-rahoituksen monivuotisen suunnitelman tulee sisältää selkeitä strategisia valintoja niihin toimialoihin, jotka toimivat kasvun veturina. Terveysalan tulisi olla edustettuna tutkimus- ja innovaationeuvostossa ja alan keskeisiä toimijoita tulee kuulla, jotta terveysalan kasvupotentiaali hyödynnetään täysimittaisesti.

Valtio on valmis kasvattamaan omaa TKI-rahoitustaan 260–280 miljoonaa euroa vuodessa, jolloin TKI-rahoitus kasvaisi 1,2 miljardilla eurolla vuosikymmenen loppuun mennessä. Jokaista yhteiskunnan euroa kohden tavoitellaan neljää yritysten tuomaa euroa. Lääketeollisuus on sitoutunut investointitalkoisiin.

”Lääketeollisuus investoi yli 40 miljardia euroa Euroopassa tehtävään tutkimukseen. Puolet TKI-investoinneista tulee kliinisistä lääketutkimuksista. Vaikka Suomen saamat TKI-investoinnit ovat kasvaneet vuodesta 2015, investointeja on mahdollista kasvattaa selkeästi nykyistä enemmän”, Lääketeollisuuden toimitusjohtaja Anne-Mari Virolainen muistuttaa.

Yhteiskunta hyötyy lääketeollisuuden investoinneista laajasti. Merkittävä osa lääketeollisuuden TKI-investoinneista tulee kliinisistä lääketutkimuksista. Suoran taloudellisen hyödyn lisäksi kliiniset lääketutkimukset tuovat uusimmat hoidot potilaille ja terveydenhuollolle. Terveydenhuollon ammattilaiset saavat uusimmat hoitomenetelmät käyttöönsä ja heidän osaamisensa hoitoihin karttuu. Hyöty laajenee näin laaja-alaisesti terveydenhuoltoon.

Yhteiskunnan TKI-tavoite antaa yrityksille tärkeän viestin, että TKI-toimintaan halutaan panostaa ja siihen on sitouduttu pitkäjänteisesti. Parhaimmillaan vahva TKI-toiminta tuo lääkeyritysten investointeja tutkimuksesta tuotantoon asti koko ekosysteemin vahvistuessa.

”Suomessakin on nähty tästä esimerkkejä. Vuonna 2023 lääkeyritysten tuotantoinvestoinnit kasvoivat lähes kaksinkertaiseksi edellisvuoteen verrattuna. Ilman vahvaa TKI-toimintaa kasvavia investointeja olisi tuskin nähty”, Lääketeollisuuden tutkimuksesta ja innovaatioista vastaava johtaja Nadia Tamminen.

Lääketeollisuuden ja terveysalan tutkimustyöstä pääosa tehdään hyvinvointialueilla. Kliiniset tutkimukset ovat kilpailtuja ja menestyjiä ovat ne, joiden tutkimusympäristö on kilpailukykyinen. Hyvinvointialueiden TKI-toiminta edellyttää, että tutkimustoimintaan ohjataan tutkimustyölle korvamerkittyä rahoitusta. Rahaa tarvitaan tutkimustyöhön, osaajiin ja kilpailukykyiseen tutkimusinfrastruktuuriin.

”Terveysalan TKI-investoinnit voivat kasvaa vain, jos hyvinvointialueilla on riittävästi tutkimusosaajia, joilla on aikaa tehdä tutkimusta. Alueiden on investoitava TKI-toiminnan kannalta kriittiseen infraan, ennen kaikkea biopankkeihin ja tietoaltaisiin. Lisäksi perustutkimuksen edellytykset on turvattava”, Virolainen painottaa.
 

Lisätietoja ja haastattelupyynnöt:
viestintä- ja vastuullisuusjohtaja Arto Virtanen, +358445370244, arto.virtanen@laaketeollisuus.fi