10.11.2021
Lääkehoidot osana vaikuttavia sote-palveluita
Lääketeollisuus ry:n syysseminaarissa keskustellaan lääkehoidoista osana uutta sotea 10.11. kello 8-10. Varaa jo aika kalenteriisi!
Tervetuloa keskustelemaan kanssamme lääkehoidoista uudessa sote-järjestelmässä. Tilaisuudessa pohditaan myös, miten terveys ja talous saadaan elpymään koronapandemian jälkeen ja luodaan katsaus ihmisläheisen hoidon rakennuspalikoihin.
Lääkehoidot ovat osa sosiaali- ja terveydenhuollon kustannuspaineiden ratkaisua. Niillä on suoria hyötyjä esimerkiksi syövän voittamiseen mutta vaikutuksia myös potilaiden toiminta- ja työkykyyn.
Koronapandemia on johtanut terveydenhuollossa valtavaan hoitovelkaan. Sen tehokas purkaminen on tärkeää hyvinvointivaltiomme kestävyyden kannalta. Viiveet sairauksien diagnostiikassa ja hoidossa rasittavat myös uusia aloittavia hyvinvointialueita. Lääkehoidoilla voidaan vaikuttaa julkisen sektorin tuottavuuteen, mikä on myös korona-exitin pohdinnan ytimessä.
Hyvinvointialueiden toimintaan liittyviä käytännön päätöksiä valmistellaan alueilla nyt syksyn aikana. Poliittinen harkinta lääkekorvausten rahoituksesta on käynnistymässä osana monikanavarahoituksen purkamista. Myös näistä haluamme keskustella kanssanne.
Katso tilaisuuden ohjelma ja ilmoittaudu tapahtumasivultamme 22.10. mennessä.
Lämpimästi tervetuloa!