SuomiAreena 2023 - #TerveysOnTekoja

27.06.2023

SuomiAreena 2023 - #TerveysOnTekoja

Tänä vuonna SuomiAreena järjestetään kesäkuun lopulla. Tervetuloa mukaan Poriin, Antinkadun lavalle, keskustelemaan terveydestä tiistaina 27.6. klo 10-18.30!

Puheenparsilla ei pitkälle pötkitä, sillä terveys ja vastuullisuus ovat tekoja myös SuomiAreenassa. 

Heti ensimmäisenä Areena-päivänä 27. kesäkuuta pureudumme aiheisiin, joissa pelkät puheenparret eivät riitä vaan tarvitaan reippaita toimenpiteitä. 

Kokonaisen tiistaipäivän ajan pohdimme ajankohtaisia terveysaiheita ennen kaikkea vastuullisuuden näkökulmasta. Lauteille nousee laaja joukko päättäjiä ja asiantuntijoita, mutta myös aivan uusia SuomiAreena-kasvoja. Esimerkiksi Tekoäly ChatGPT on ystävällisesti lupautunut mukaan keskustelijaksi ohjelmaosioon, jossa pohdimme turvallisen terveystiedon tuottamista ja löytämistä.

Päivän ohjelmassa ovat mukana AbbVie Oy, Astellas Pharma, AstraZeneca Oy, Bayer Oy, Biogen Finland Oy, Daiichi Sankyo, Janssen Finland, Lääketeollisuus ry, Merck Oy, Novartis Finland Oy, Pfizer Oy, Roche Oy, Sanofi Oy, Takeda Oy ja Terveysteknologia ry.

Pistä siis jo nyt tiistai 27.6. kalenteriisi ja tule ihmeessä mukaan - tuolloin on luvassa kiinnostavia keskusteluja terveydestä koko päivän ajan! Alta löydät päivän ohjelman ja keskustelijat.

Ohjelma:

10.00–10.45 Kun lapsen tai nuoren mieli järkkyy
Lasten ja nuorten mielenterveysongelmat ovat lisääntyneet huolestuttavasti. Mitä pitäisi tehdä, ettei kukaan lapsi tai nuori jäisi yksin? Koronapandemia ja talouden kriisiytyminen lisää perheiden hätää ja näkyy ennen kaikkea lasten ja nuorten pahoinvoinnissa. Miten yhteiskunta voi olla lasten ja nuorten tukena ja varmistaa, että hoitoon pääsee ja hoidon jatkuvuus on turvattu yksilöllisesti jokaiselle? 

Keskustelussa mukana:
Ritva Kike Elomaa (Perussuomalaiset), Inka Hopsu (Vihreät), Lauri Ikola (Yeesi ry), Sanna Laine (Pohde), Elina Pekkarinen (Lapsiasiavaltuutettu), Anita Puustjärvi (Kuopion yliopistollinen sairaala) ja Joona Räsänen (Sosiaalidemokraatit) 

11.00–11.45 Perheen perustaminen – toisen valinta, toisen unelma
Suomalaisten syntyvyys on laskenut, mutta perhe on silti monen unelma. Miten perheiden valintoja voidaan mahdollistaa? Miten yhdistää perhe ja työ? Miksi lapsettomuudesta on niin vaikea puhua? Miten lääketiede voi auttaa perheen perustamisessa silloin kun sen aika on tai olla edistämässä perhesuunnittelua - ja mahdollistaa jokaisen omannäköisen elämän?

Keskustelussa mukana:
Antti Kaikkonen (Keskusta), Olivia Kuusinen (Mothers in Business), Marika Mikola (Dextra Lapsettomuusklinikka Oy) ja Ville Niinistö (Euroopan parlamentti, Vihreät)

12.00–12.45 Sairaan kallis alkuvuosi – kuka maksaa työ- ja toimintakyvyn? 
Sairaan alkuvuosi on kallis, kun omavastuut nollautuvat tammikuussa. Maksaako suomalainen lääkkeistään kohtuullisesti? Mikä on lääkkeen tuoman työ- ja toimintakyvyn arvo ja miten se eroaa lääkkeen hinnasta? Voiko kallis lääke olla kokonaiskustannuksiltaan halpa yhteiskunnalle?

Keskustelussa mukana:
Maarit Raja-Aho (Vantaan ja Keravan hyvinvointialue), Santeri Seppälä (Etelä-Savon hyvinvointialue), Ulla Suvanto (IBD ja muut suolistosairaudet ry) ja Paulus Torkki (Helsingin yliopisto)

13.00–13.45 Ratkaiseeko teknologia hoitajapulan?
Miten saisimme hoitajat jaksamaan ja osaajat riittämään? Uudet lääkehoidot, rokotteet, tekoäly ja teknologia terveydenhuollon osaajien ja hoitotyön apuna. Miten niillä voidaan ennaltaehkäistä sairauksia? Tuovatko teknologia ja robotiikka ratkaisuja hoitajapulaan?

Keskustelussa mukana: 
Markku Eskola (Sydänsairaala), Marjaana Lahti-Koski (Sydänliitto), Helinä Perttu (Keski-Uudenmaan hyvinvointialue) ja Marko Rauhala (Accenture)

14.00–14.45 Diagnoosi ja hoitovalinnat Googlesta vai lääkäriltä?
Miten sairastuessa tunnistaa luotettavan tiedon internetin ihmeellisessä maailmassa? Miten lääkäri kohtaa potilaan, joka on ottanut selvää sairaudestaan enemmän kuin moni ammattilainen? Korvaako ChatGPT erikoislääkärin? Mikä ohjaa lääkärin valintoja – tottumus, tutkimus vai lääkeyhtiöiden informaatio?

Keskustelussa mukana: 
Katri Asikainen (HARSO ry), ChatGPT, Saara Hassinen (Suomen terveysteknologia ry) ja Petro Poutanen (Helsingin yliopisto, Vaikuttavuussäätiö) 

15.00–15.45 Tutki ja unohda – jääkö Suomi jälkeen tutkimuksen kansainvälisestä huipusta?
Suomessa toteutettavien lääketutkimusten määrä on romahtanut. Osaammeko ottaa käyttöön uusia tutkimustuloksia potilaiden hoidossa? Hyödynnämmekö kaikkea terveystietoa yksilöllisen hoidon mahdollistamiseksi? Mistä löydämme tutkijoita? Miksi tutkimuksen tulee olla olennainen osa hyvinvointialueiden toimintaa?

Keskustelussa mukana: 
Heidi Aaltonen (Varsinais-Suomen hyvinvointialue, Vihreät), Matias Mäkynen (Sosiaalidemokraatit), Arto Palmu (FVR - Suomen rokotetutkimus) ja Juha Töyräs (Kuopion yliopistollinen sairaala)

16.00–16.45 Eriarvoistuuko Suomi? Kuinka varmistamme vaikuttavat sote-palvelut kaikkialla Suomessa? 
Suomalainen väestö ikääntyy nopeammin kuin koskaan. Samaan aikaan sosiaali- ja terveyspalvelut kamppailevat tiukassa henkilöstöpulassa ja alati nousevat kustannukset tulisi saada hillittyä. Kuinka varmistamme, että suomalaiset jatkossakin saavat tasavertaisesti tarvitsemansa sote-palvelut ja vaikuttavimmat hoidot, asuivatpa he missä päin Suomea tahansa? 

Keskustelussa mukana: 
Saara Hyrkkö (Vihreät), Merja Kyllönen (Vasemmistoliitto), Ida Leino (Kokoomusnuoret), Lauri Pelkonen (Lääkkeiden hintalautakunta, Sosiaali- ja terveysministeriö), Aleksi Sandroos (Keskustanuoret) ja Anu Uhtio (Suomen Reumaliitto ry)

17.00–17.45 Loppuvatko lääkkeet ja rokotteet Euroopasta? 
Maailmanpoliittisilla tapahtumilla, kuten konflikteilla, talouskriiseillä, kauppasodilla ja ilmastokriisillä, voi olla merkittäviä vaikutuksia lääkkeiden ja rokotteiden saatavuuteen eri puolilla maailmaa ja myös meillä Suomessa. Miten maailmanpolitiikka ja eurooppalainen kilpailukyky vaikuttavat lääkkeiden ja rokotteiden saatavuuteen? Onko Eurooppa enää innovaatiomyönteinen alue lääke- ja terveysteknologiateollisuudelle? 

Keskustelussa mukana: 
Jyri Häkämies (Elinkeinoelämän keskusliitto), Ilona Lundström (Työ- ja elinkeinoministeriö), Eija Pelkonen (Fimea), Ville Skinnari (Sosiaalidemokraatit), Antti Viitanen (Lääketeollisuus ry:n EU-asiantuntijaryhmä) ja Henna Virkkunen (Euroopan parlamentti, Kokoomus)

17.45–18.30 Lääkkeitä ja rokotteita maailman kriiseihin 
Mitä ongelmia globaalin etelän terveydenhuollossa on ratkaistava kiireesti? Saadaanko köyhien maiden terveydenhuolto kukoistamaan lähettämällä lääkkeitä ja rokotteita maihin? Millaisia terveyshaasteita ilmastonmuutosten ja ihmisten muuttoliike tuo tullessaan ja voiko lääketiede niitä ratkaista? Millainen yhteys ympäristöterveydellä on ihmisten terveyteen?

Keskustelussa mukana: 
Sanna Aunesluoma (Lääketeollisuus ry), Fatim Diarra (Vihreät), Sirpa Pietikäinen (Euroopan parlamentti, Kokoomus), Tiina Saarikoski (Suomen Punainen Risti) ja Päivi Sillanaukee (Sosiaali- ja terveysministeriö)


Lisätietoja:
Petra Tirkkonen
p. 045 1204058 / petra.tirkkonen@laaketeollisuus.fi