Kyllä me vielä tämänkin voitamme

22.12.2021

Kyllä me vielä tämänkin voitamme

Lähes kaksi vuotta elämäämme on määrittänyt taistelu koronavirusta vastaan. Lähdimme matkaan takamatkalta viruksen vilistäessä kansakuntien läpi: tärkeimpänä valttikorttinamme tutkimus, jonka avulla virus voitettaisiin.

Kisa varsin nokkelaa ja muuntautumiskykyistä virusta vastaan ei ole ollut helppo eikä ohi hetkessä. Koronan nujertaminen ottaa aikansa, ja yhteiskuntiemme ja ihmisten kestävyys ovat koetuksella. Erityisesti kriisin aikana kaikkein heikoimmassa asemassa olevat kärsivät eniten. Tämän olemme nähneet koronapandemiankin aikana. 

Koronapandemialla on monia oheisvaikutuksia ihmisten elämään. Yksinäisyyden ja mielenterveysongelmien lisääntyminen huolestuttavat, ikäihmisten selviäminen arkisista askareistaan ja ennen kaikkea laajasti kuulemamme uutiset siitä, kuinka vaikeaa korona-aika on ollut lukuisille lapsille ja nuorille. 

Näin jouluna ja uuden vuoden koittaessa pitää katsoa yli kriisin, vaikka kriisin aikana toimintajänne kohdistuu lähiviikkoihin, jopa lähipäiviin. On tärkeää, että voimme rakentaa lapsillemme ja nuorillemme tulevaisuuden yhteiskuntaa, jossa voi kouluttautua, osallistua ja jossa pidetään huolta toinen toisistamme. Kertoa viestiä siitä, että elämä voittaa ja kriiseissä elää myös mahdollisuudet. 

On ensiarvoisen tärkeää, että voimme myös tällaisina epävarmoina aikoina välittää heille viestiä toivosta, toisten välittämisen tärkeydestä. Juuri näinä aikoina tarvitsemme toinen toisiamme. 

Me lääketeollisuudessa olemme kriisinkin aikana tehneet kaikkemme pitääksemme osaltamme yhteiskuntaamme toimintakykyisenä. Muiden toimijoiden kanssa yksi tärkeimmistä tehtävistämme on ollut varmistaa yhdessä muiden toimijoiden kanssa katkeamattomien lääkejakeluketjujen toimivuus. Tässä olemme onnistuneet varsin hyvin - yhdessä. Olemme välttyneet merkittäviltä saatavuusongelmilta ja varmistaneet, että poikkeustilanteesta huolimatta suomalaiset saavat tarvitsemansa lääkkeet ja heidän hoitonsa jatkuu katkeamattomana.

Alamme on ollut pandemian aikana merkittävässä roolissa myös itse koronaviruksen voittamisessa. Lukuisa määrä tutkijoita ja kokonaiset tutkijayhteisöt ovat tehneet väsymättä töitä kehittääkseen rokotteen ja hoitoja virusta vastaan. Ja rokote kehitettiinkin ennätysvauhdilla aikaisempaan työhön pohjautuen. Ja työ jatkuu: uusia muunnoksia ilmenee ja siksi myös rokotteita ja hoitoja on kehitettävä edelleen. 

Yrityksemme ovat tehneet suunnattomia investointeja vastatakseen globaalisti räjähtäneeseen rokotteiden tarpeeseen käynnistäen lukuisia tuotantolaitoksia käytännössä tyhjästä. Paitsi taloudellista riskinottoa tämä on vaatinut aivan erityistä osaamista.

Tämä kaikki on tapahtunut ennen kuulumattoman nopeasti eikä olisi ollut mitenkään mahdollista ilman kansainvälistä yhteistyötä akateemisen tutkimuksen, lääketeollisuuden yritysten, viranomaisten ja muiden toimijoiden yhteistyötä ja peräänantamattomuutta. 

Olemme myös terveysalana halunneet aktiivisesti pitää yllä keskustelua siitä, kuinka tärkeää on huolehtia myös yhteiskuntamme taloudesta. Kriisin aikana sosiaali- ja terveydenhuoltoomme kertynyt hoitovelka mutta myös valtion talousvelka ovat haasteita, joihin on etsittävä vastauksia jo nyt; on rohkeasti satsattava toimialoihin, joilla on mahdollisuus saada suomalainen kansantalous kasvusuuntaan.

Terveysala ja lääketeollisuus osana sitä on viime vuosien aikana osoittautunut yhdeksi mahdolliseksi kasvualaksi. Alamme yritykset haluavat investoida Suomeen ja niillä on siihen valmiuksia, kunhan vain luomme toimintaympäristön mahdollistavaksi mm. lainsäädännön kautta.

Lääketeollisuus haluaa omalta osaltaan viestiä toivosta ja siitä, kuinka tärkeää vaikeinakin aikoina on pitää yhtä, pelata samaan maaliin. Se on ensiarvoisen tärkeää koko yhteiskunnalle, suomalaiselle ja jokaiselle meistä yksilönä.  

Haluamme kiittää Sinua kaikesta siitä yhteistyöstä, jota olemme vuoden aikana saaneet tehdä, ja toivottaa oikein rauhaisaa joulunaikaa sinulle ja läheisillesi. Toivon sanomaa viestien lahjoitamme tänä vuonna jouluvaramme Pelastakaa Lapset ry:n kotimaan työhön vähävaraisten perheiden tukemiseen. 

Rauhallista joulua ja valoisampaa uutta vuotta 2022.

Sanna Lauslahti, toimitusjohtaja & Matthew Iles, hallituksen puheenjohtaja