Lääketeollisuuden Euroopan kattojärjestö EFPIA lausuu koronarokotteiden saatavuudesta

26.01.2021

Lääketeollisuuden Euroopan kattojärjestö EFPIA lausuu koronarokotteiden saatavuudesta

Lausunnossaan EFPIA painottaa, että lääketeollisuuden tutkijat ja asiantuntijat työskentelevät väsymättä selättääkseen haasteet.

Vastikään on uutisoitu, että koronarokotteita voitaisiin toimittaa EU:hun arvioitua vähemmän. Tämä on turhauttavaa, ja me lääketeollisuudessa ymmärrämme sen. 

COVID-19 vaikuttaa meihin suomalaisiin ja kuten monet muutkin Euroopassa, mekin laskemme yhä pandemian aiheuttamaa inhimillistä ja taloudellista hintalappua. 

Olemme yhtä mieltä siitä, että turvalliset ja tehokkaat rokotteet on saatava mahdollisimman monelle, ja niin pian kuin mahdollista. 

Se, että miljoonat eurooppalaiset ovat saaneet rokotuksen jo vuoden kuluessa COVID-19 -taudin puhkeamisesta, on aivan uskomaton tieteen, tuotannon, logistiikan ja yhteistyön saavutus. Tämä on saatu aikaan EU-instituutioiden, eri maiden hallitusten, terveydenhuollon, lääkevalvonnan ja tutkivan lääketeollisuuden keskinäisellä yhteistyöllä. 

Miljardien rokoteannosten valmistaminen kaikille kansalaisille niin Euroopassa kuin muuallakin maailmassa on ennennäkemätön haaste, johon on tarvittu useita yhteistyötahoja, jotka ovat työskennelleet yötä päivää riskeeraamatta kuitenkaan koskaan rokotteiden laatua ja turvallisuutta. 

Biologisesti valmistettujen rokotteiden tuotanto on todella monimutkaista ja vaativaa, mikä voi johtaa vaihteluihin rokoteannosten saatavuudessa. 

Lääketeollisuuden tutkijat ja asiantuntijat työskentelevät väsymättä selättääkseen nämä haasteet, lisätäkseen tuotantokapasiteettia ja hienosäätääkseen prosesseja. 

Me jatkamme työtämme lääketeollisuudessa, kunnes meillä on turvalliset ja tehokkaat COVID-19 rokotteet kaikille niitä tarvitseville. 


EFPIA:n alkuperäisteksti saatavilla englanniksi heidän verkkosivuillaan