Lääketeollisuus: perustamalla FinTrialsin Suomi ottaa kiinni kilpakumppaneitamme

10.06.2026 | Lääketeollisuus ry

Lääketeollisuus: perustamalla FinTrialsin Suomi ottaa kiinni kilpakumppaneitamme

Sosiaali- ja terveysministeriö on julkistanut FinTrials-toimintamallin. FinTrials kokoaa kliinisiä lääke- ja laitetutkimuksia tekevät toimijat yhteiseen kansalliseen verkostoon ja yhtenäistää toimintatapoja koko maassa. Koordinaatioyksikkö perustetaan biopankkien osuuskunta FINBB:n yhteyteen, ja se toimii jatkossa tutkimustoimijoiden kansallisena yhteydenottopisteenä. Toiminta käynnistyy vaiheittain vuosina 2026–2027.

"Kyse on ratkaisusta, jota olemme pitkään ajaneet ja joka on välttämätön Suomen kilpailukyvyn vahvistamiseksi kansainvälisessä kliinisten tutkimusten kentässä. Lääketeollisuus ry pitää tärkeänä, että uuden organisaation perustamisessa päästään vihdoin vauhtiin", Lääketeollisuus ry:n toimitusjohtaja Anne-Mari Virolainen iloitsee.

Suomi on jäänyt selvästi jälkeen monista verrokkimaistaan kliinisten tutkimusten määrässä. Vastaavat mallit ovat jo pitkään olleet käytössä monissa verrokkimaissa, ja nyt Suomi ottaa yhden merkittävän askeleen samaan suuntaan. FinTrialsin tavoitteena on nopeuttaa tutkimusten käynnistymistä, helpottaa potilaiden pääsyä uusien hoitojen piiriin ja vahvistaa Suomen asemaa houkuttelevana tutkimusympäristönä.

"Yhdessä kliinisessä lääketutkimuksessa potilaiden saaman hoidon arvo on selvityksen mukaan noin 1,2 miljoonaa euroa ja sen yhteiskunnallinen arvo terveydenhuollolle on noin 10 miljoonaa euroa. FinTrialsin myötä kaikki voittavat: potilas, terveydenhuolto, talous sekä yhteiskunta. Onkin erinomainen uutinen, että malli nyt etenee toimeenpanoon", Virolainen toteaa.

Lääketeollisuus toi viime vuonna 504 miljoonan euron investoinnit Suomeen, josta yli 255 miljoonaa euroa tutkimus- ja kehitysinvestointeina. Olemme päättäjille antamamme arvolupauksen mukaisesti sitoutuneet kasvattamaan kokonaisinvestointien määrän miljardin euron tasolle vuoteen 2030 mennessä. Tämä edellyttää toimintaympäristön suotuisaa kehittämistä.

FinTrials on tällainen ratkaisu. Se on keskeinen mahdollistaja teollisuuden investointitavoitteen saavuttamisessa muodostamalla rakenteen, johon kansainväliset tutkimusinvestoinnit voidaan ohjata ja jonka avulla alan kasvu voi vahvistua entisestään.


Lisätietoja ja mahdolliset haastattelupyynnöt:

Arto Virtanen, yhteiskuntasuhde-, viestintä- ja vastuullisuusjohtaja
+358 44 537 0244, arto.virtanen@laaketeollisuus.fi