27.11.2025 | Lääketeollisuus ry
Lääketeollisuus: Suomella nyt valinnan paikka – on kasvutoimien vuoro
Suomen talous ei ole kasvanut lähes kahteen vuosikymmeneen. Tämä on johtanut julkisen talouden tervehdyttämisen myötä vaikeaan säästämisen kierteeseen. Lääketeollisuus ry kannattaa julkisen talouden tervehdyttämistä, mutta korostaa samalla tarvetta vahvojen kasvuvalintojen tekemiseen.
Yhdistyksen syysseminaarissa puhunut hallituksen puheenjohtaja Nina Ekholm-Wenbergin mukaan Suomella on nyt valinnan paikka, kun mietitään lääketeollisuutta kasvumoottorina. Terveys- ja hyvinvointialan kasvuohjelma on avainasemassa.
”Toimialan kasvuohjelman on jatkuttava entistä vahvempana seuraavalla hallituskaudella. Sen on oltava vahvasti hallinnonalat läpileikkaava. Meidän on määrätietoisesti houkuteltava lisää tutkimusinvestointeja muun muassa toimeenpanemalla ripeästi vasta päätetty uusi kansallinen koordinaatio tutkimuksille. Kasvun esteitä on poistettava. Ymmärretään, että lääketeollisuus on teollisuuspolitiikkaa. Valitaan kasvu”, Ekholm-Wenberg kannustaa.
Suomella on Lääketeollisuus ry:n mielestä valinnan paikka myös hyvinvointialueiden arjessa. Joko kliinisiä lääketutkimuksia houkutellaan ja tehdään lisää, tai ne tehdään muualla. Tällöin terveydenhuolto ei saa sille tarjottua kehityshyötyä, eivätkä potilaat hoitoa.
”Alueilla ja sairaaloissa myös päätetään, että miten uusiin innovaatioihin suhtaudutaan. Ovatko ne keino nostaa tuottavuutta ja vaikuttavuutta sote-palveluissa vai nähdäänkö ne vain yhtenä kustannusrivinä budjetissa. Siinä on valinnan paikka. Valitaan siis uudet tutkimukset, ammattilaisten kehittyvä ammattitaito, ainutlaatuisen datamme hyödyntäminen sekä tutkimusmyönteinen väestö. Valitaan tutkimus”, Ekholm-Wenberg vaatii.
Toimitusjohtaja Anne-Mari Virolainen muistuttaa, että kolmas valinnan paikka liittyy potilaisiin. Eurooppalaisen vertailun mukaan Suomessa on otettu käyttöön vain puolet vuosien 2020–23 uusista mahdollisista lääkkeistä. Myyntiluvan saaneista 173 uudesta lääkkeestä potilas Suomessa saa käyttöönsä vain puolet. Euroopan 15 maata on meitä parempia vertailussa. Tässä tilanteessa häviävät kaikki: potilas ei saa tarvitsemaansa hoitoa. Talous ei saa vahvempaa työ- ja toimintakykyä. Otetaan uudet lääkeinnovaatiot käyttöön ja valitaan vahva terveys vahvan talouden turvaksi.
”Säästöjen ja vaikeiden ratkaisujen kierteestä ja itseään ruokkivasta lose-lose -tilanteesta meidän on yhdessä pakko päästä win-win -tilanteeseen, jossa innovaatiomyönteisyys ja siihen liittyvä vahva kulttuuri auttavat lääketeollisuuden entistä suuremmaksi moottoriksi kasvua kaipaavassa Suomessa. Me olemme siihen valmiina. Onko Suomi?”, Virolainen kysyy.
