Niilo Färkkilästä Lääketeollisuus ry:n uusi puheenjohtaja

30.01.2023

Niilo Färkkilästä Lääketeollisuus ry:n uusi puheenjohtaja

Niilo Färkkilä, Amgen Suomen toimitusjohtaja on valittu Lääketeollisuus ry:n uudeksi puheenjohtajaksi maanantaina 30.1.

Färkkilä on ollut yhdistyksemme hallituksen jäsen vuodesta 2017 ja toiminut yhdistyksen hallituksen varapuheenjohtajana vuosina 2021–2022.

Lääketeollisuus on viimeisten vuosien aikana osoittanut tarpeellisuutensa yhteiskunnassamme. Toimialallamme on iso rooli tilanteessa, jossa maamme kamppailee koronapandemian aiheuttaman hoitovelan ja väestön ikääntymisen kanssa”, Färkkilä toteaa.

Otan tehtävän yhdistyksemme hallituksen puheenjohtajana kunnialla vastaan. Haluamme olla aktiivisesti mukana tarjoamassa ratkaisujamme taloudellisesti haastavina aikoina, ja toimia aitona kumppanina uusien hyvinvointialueiden kanssa. Rokotteet ja lääkehoidot ovat olennainen osa vaikuttavaa terveydenhuoltoa ja niihin investoiminen kannattaa”, Färkkilä jatkaa.

Alkanut vuosi on äärimmäisen kiinnostava yhdistyksemme hallitukselle, koska menemme kohti kevään eduskuntavaaleja ja uutta hallituskautta.

Kiperässä taloustilanteessa Suomen on syytä panostaa erityisesti aloihin, joilla on mahdollisuus saada aikaan talouskasvua. Aiempien vuosien julkiset satsaukset ovat osoittaneet, että terveysala on juuri tällainen. Se on ala, joka voi tarjota yhä useammalle osaajalle töitä ja tuoda Suomeen merkittäviä kansainvälisiä investointeja”, painottaa Lääketeollisuus ry:n toimitusjohtaja Sanna Lauslahti.

Uusi puheenjohtaja Färkkilä on koulutukseltaan valtiotieteen maisteri, terveystaloustieteen maisteri sekä filosofian tohtori. Hän on työskennellyt lähes 18 vuotta lääketeollisuuden tehtävissä. Färkkilä aloitti uransa sosiaali- ja terveysministeriössä.

Färkkilän kausi yhdistyksemme puheenjohtajana alkoi heti hallituksen valinnan jälkeen. Hallitus valitsi kokouksessaan myös 1. varapuheenjohtajaksi toimitusjohtaja Nina Ekholm-Wenbergin, Janssen-Cilag Oy:stä ja 2. varapuheenjohtajaksi toimitusjohtaja Tanja Veikkolan, GlaxoSmithKline Oy:stä.

Hallitus vuodelle 2023 valittiin Lääketeollisuus ry:n syyskokouksessa 30.11.2022 ja kokoonpano löytyy täältä.