Pauliina Ehlers Lääketeollisuus ry:n erityisasiantuntijaksi

04.04.2023

Pauliina Ehlers Lääketeollisuus ry:n erityisasiantuntijaksi

Pauliina Ehlers aloittaa yhdistyksemme erityisasiantuntijana 2.5.

Lääketeollisuus ry:ssä Ehlers vastaa tutkimukseen ja lääketurvaan liittyvän toimintamme kehittämisestä sekä lääketutkimukseen ja lääketurvaan liittyvien kotimaisten ja kansainvälisten lainsäädäntöjen ja niiden kehityksen seuraamisesta.

Ehlers tuo yhdistykseen pitkän linjan näihin tutkivan lääketeollisuuden kannalta keskeisimpiin osa-alueisiin. Hän on aiemmin työskennellyt muun muassa Novartiksella ja Pfizerilla kliinisten lääketutkimusten ja lääketurva-asioiden parissa sekä Helsingin yliopistossa tutkijana. Proviisoritaustainen Ehlers on koulutukseltaan filosofian tohtori ja teollisuusfarmasian lisensiaatti.

”Odotan innolla uusia työtehtäviäni, tapaamisia ja kehittämishankkeita Lääketeollisuus ry:ssä. Koen tärkeäksi tutkijoiden, eri terveydenhuollon tahojen sekä uusia hoitoja kehittävien yritysten vuoropuhelun ja tiedonvaihdon", Ehlers kertoo. ”Toivon, että pystyn omalla osaamisellani ja työpanoksellani edistämään suomalaisten potilaiden parasta mahdollista hoitoa ja toimintaympäristön kehittämistä.”

Tieteen sekä tutkimuksen kasvun edistämiseksi Ehlers tekee myös yhteistyötä alamme toimijoiden ja sidosryhmien kanssa, ja osallistuu vastuualueellaan kotimaiseen ja eurooppalaiseen edunvalvontaan ja asiantuntijatyöhön.

”Tutkimustoiminta ja lääketurva-asiat ovat tutkivan lääketeollisuuden ydinasioita. Pauliina tuo meille merkittävää osaamista nopeasti kehittyvässä toimintaympäristössä”, toteaa Nadia Tamminen, Lääketeollisuus ry:n johtaja, tutkimus ja innovaatiot.

Lisätietoja:
Nadia Tamminen, nadia.tamminen@laaketeollisuus.fi