12.06.2026 | Lääketeollisuus ry
Suomessa otetaan käyttöön 44 % uusista lääkkeistä - olemme tilastossa Euroopan 19.
Euroopan tutkiva lääketeollisuus (EFPIA) selvityttää vuosittain uusien lääkkeiden käyttöönottoa Euroopan maissa. Uusin Patients WAIT -selvitys on julkaistu ja Suomen tilanne näyttää tässä vertailevassa selvityksessä huonontuneen selvästi. Euroopassa vuosina 2021–24 markkinoille hyväksytystä 168 uudesta lääkkeestä vain 74 eli 44 % otettiin Suomessa käyttöön potilailla. Suomen edellä tilastossa on 18 Euroopan maata. Lääketeollisuus ry kehottaa suomalaisia päätöksentekijöitä reagoimaan ripeästi hälyttävään tilanteeseen.
"Suomessa potilaan käytettävissä on 44 % uusista lääkkeistä, kun Saksassa tuo osuus on 93 % ja esimerkiksi Itävallassa 85 %. Suomen tilanne on huolestuttava ja heikentynyt entisestään, kun muistetaan, että viime selvityksessä luku oli vielä 50 %. Kansainvälinen kilpailutilanne haastaa pienen lääkemarkkinamme ennennäkemättömällä tavalla. Nyt tarvitaan julkisen ja yksityisen sektorin yhteistyössä ratkaisuja turvaamaan suomalaisille nykyaikainen lääkevalikoima", Lääketeollisuus ry:n toimitusjohtaja Anne-Mari Virolainen vaatii.
Eurooppa ottaa uudet lääkkeet hitaasti käyttöön. Euroopan lääkeviraston myyntilupapäätöksen jälkeen Suomen kohdalla kestää 448 päivää siihen, että lääke on potilaan käytössä eli yhteiskunnan tukemien hoitojen piirissä. Tämä tarkoittaa, että potilas Suomessa odottaa käytännössä 15 kuukautta ennen kuin lääke voi häntä auttaa. Lääketeollisuus korostaa käynnissä olevien uudistusten ripeää ja tehokasta toimeenpanoa, jotta suomalaisten potilaiden mahdollisuus hyötyä uusista lääkkeistä selvästi paranisi.
"Suomessa on huolestuttu aivan aiheellisesti hoitotulosten jälkeenjääneisyydestä suhteessa muihin Pohjoismaihin. Kun katsotaan, kuinka vähän ja millaisella viiveellä uusia lääkkeitä otetaan käyttöön, ei meidän pitäisi yllättyä tästä tilanteesta. Nykyisten kahden erillisen lääkkeiden arviointi- ja käyttöönottokanavan tuominen yhteen on olennaisen tärkeää, jotta sujuvoitamme potilaidemme uusien lääkkeiden saantia. Ehdollisen korvattavuuden hyödyntämistä on myös laajennettava", Virolainen muistuttaa.
Lääketeollisuus ry:n eduskuntavaalitavoitteisiin sisältyvät kirjaukset niin sairauksien hoidon tulosten parantamisesta, yhdenvertaisesta lääkehoitojen saatavuudesta sekä arviointi- ja käyttöönottojärjestelmän sujuvuudesta ja ennakoitavuudesta. Vaalitavoitteet löydät täältä.
Lääketeollisuus ry on EFPIA:n jäsenjärjestö. Voit tutustua Patients WAIT -selvityksen laajempiin tuloksiin täällä.
Lisätietoja ja mahdolliset haastattelupyynnöt:
Arto Virtanen, yhteiskuntasuhde-, viestintä- ja vastuullisuusjohtaja,
+358 44 537 0244, arto.virtanen@laaketeollisuus.fi
