Vuoden terveysviestinnän teko on kampanja kosteasta silmänpohjan ikärappeumasta

07.11.2025 | Jaakko Laurila

Vuoden terveysviestinnän teko on kampanja kosteasta silmänpohjan ikärappeumasta

Lääkeyritys Roche Oy:n ja viestintätoimisto Milttonin tietoisuuskampanja voitti Vuoden Lääkeinformaatioteko 2025 -palkinnon. Kampanjan tavoitteena on lisätä tietoisuutta kosteasta silmänpohjan ikärappeumasta ja sen oireista sekä nopeuttaa potilaan hoitoon hakeutumista. Vuosittain jaettava palkinto luovutetaan voittajille perjantaina 7. marraskuuta Farmasian Päivät 2025 -tapahtumassa.

Kosteaa silmänpohjan rappeumaa sairastavat hakeutuvat hoitoon viiveellä, usein silloin kun näkökyky on jo olennaisesti heikentynyt. Nopea hoidon aloitus edesauttaa näkökyvyn säilymistä.

Rochen ja Milttonin monikanavaisen kampanjan pääviesti on, että ”kaikki näköhäiriöt eivät kuulu ikääntymiseen”. Huomio herätettiin hyödyntämällä paikallisia maamerkkejä yliopistosairaalakaupungeissa. Kampanja näkyi televisiossa, printtimainoksina päivälehdissä ja digitaalisilla alustoilla sekä kuului radiossa.

Kampanjan visuaalisessa ilmeessä korkeiden maamerkkien kuvissa on näköhäiriötä kuvaava pieni vääristymä. Lisäksi osana kampanjaa kohderyhmään kuuluville ikääntyville toimitettiin postitse syntymäpäiväkortti, jonka kääntöpuolella oli validoitu näkötesti.

Voittajan valinneen raadin puheenjohtaja, Marketing Finland ry:n toimitusjohtaja Riikka-Maria Lemminki perusteli kampanjan palkitsemista selkeästi muista erottuvana onnistumisena:

 ”Työ erottui kohderyhmän ymmärtämisellä, eheällä kampanjalla ja selkeällä sanomalla, joka puhutteli kohderyhmää humoristisella tavalla. Luova toteutus on nokkela, kanavakohtaisesti oivaltava ja herättää huomion juuri siellä, missä ihmiset sen kokevat.”

Raadin muita jäseniä olivat Senior Partner Lauri Sipilä Pro-Source Oy:stä, tiedetoimittaja Heljä Salonen Iltalehdestä sekä markkinointi- ja viestintäjohtaja Pauli Waroma viestintätoimisto Sherpasta sekä apteekkari Risto Suominen Tammisaaren 1. apteekista.  Raadin sihteerinä toimi erityisasiantuntija Jaakko Laurila Lääketeollisuus ry:stä.

Lisätiedot:
Eritysasiantuntija Jaakko Laurila, Lääketeollisuus ry, 040 776 3031, jaakko.laurila@laaketeollisuus.fi.

Public Affairs Manager Janina Haapaniemi, Roche Oy, 050 355 3586, janina.haapaniemi@roche.com