Emma Aaltonen, PIF Future Stars -alumni vuodelta 2023:

"Kun aloitin translationaalisen lääketieteen maisteriopinnot syksyllä 2022, minulla heräsi suuri kiinnostus lääketeollisuutta kohtaan. Nähdessäni PIF Future Stars -mainoksen tiesin, että tämä olisi täydellinen mahdollisuus tutustua alaan, ja päätin hakea mukaan!

Ohjelman ensimmäisestä päivästä lähtien oli ihanan lämmin ja innostava tunnelma sekä opiskelijoiden että järjestäjien kesken. Kaikki yritysvierailut olivat todella inspiroivia ja ohjelmasta sai arvokasta kokemusta lääketeollisuuden monista erilaisista työmahdollisuuksista.

Ohjelman edetessä pystyin itse muodostamaan paremman kuvan siitä, millaisissa työtehtävissä haluaisin mahdollisesti työskennellä tulevaisuudessa. Pidin erityisesti siitä, että saatiin monia mahdollisuuksia keskustella alan ammattilaisten kanssa heidän ammattipoluistaan ja kokemuksistaan. Ohjelma on myös erinomainen mahdollisuus verkostoitua muiden opiskelijoiden kanssa, ja sain myös monta uutta ystävää ohjelman aikana.

Työskentelen tällä hetkellä AbbViella Regulatory Affairs Traineena. Viihdyn todella hyvin sekä AbbViella että roolissani ja koen, että ohjelmasta oli paljon hyötyä työnhakuun. Osallistuminen PIF Future Stars -ohjelmaan oli ehdottomasti vuoden paras päätös!"