Kynnysarvo ei toimi — esteetön terveydenhuolto on kynnyksetön

Terveydenhuollossa tehdään jatkuvasti vaikeita päätöksiä siitä, mihin rajalliset resurssit käytetään. Aika-ajoin keskusteluun nostettu kustannusvaikuttavuuden kynnysarvo kuulostaa herkästi houkuttelevalta ratkaisulta: jos hoito maksaa vähemmän kuin tietty summa per terve elinvuosi, se on ”kannattava”. Yksi numero, yksi päätös. Mutta tällainen yksinkertaistus on vahingoksi todellisuuden ollessa merkittävästi monimutkaisempi. Tähän yhteen ratkaisuehdotukseen liittyy ainakin kolme ongelmaa.

Ongelma 1: Historia ei todista ratkaisuiden tehokkuutta tulevaisuudessa.

Kynnysarvolaskelmat rakentuvat historiatietoihin, ikään kuin terveydenhuollon resurssit olisivat aiemmin olleet täydellisessä ja tehokkaassa käytössä. Todellisuudessa tiedämme, että järjestelmässä on paljon tehottomuutta: työnjakoa, rakenteita ja käytäntöjä, jotka eivät palvele potilaita parhaalla tavalla. Olisi vakavan virheellistä rakentaa kynnysarvo sellaisen oletuksen varaan, että mennyt olisi ollut optimaalista.

Ongelma 2: Keskiarvojen harha ei vie kohti päämäärää.

Kynnysarvolaskelma tarkastelee tilannetta väestötasolla, vaikka ihmiset, sairaudet ja hoidot ovat hyvin erilaisia. Tasoitettaessa monimuotoisuus yhdeksi keskiarvoksi, päädytään äkkiarvaamatta järjettömiin johtopäätöksiin. Se on kuin yrittäisi ratkaista, kumpi käännös risteyksessä on turvallisempi – oikea vai vasen – ja kun tutkimus sanoo ”molemmat yhtä vaarallisia”, päädytään suositukseen ajaa aina suoraan. Kaikki ymmärtävät, ettei se toimi: oikea ratkaisu riippuu siitä, minne olet menossa. Juuri päämäärään pitäisi nyt keskittyä. Mitä terveydenhuollossa halutaan saavuttaa ja mitkä kaikki terveydenhuollon osat siihen liittyvät.

Ongelma 3: Tarkastelun valokeila jättää suuren osan hoitoketjusta varjoon.

Suomessa keskustelu terveydenhuollon kustannusvaikuttavuudesta ja sen arvioinnista pyörii lähinnä lääkkeiden ympärillä. Ironista kyllä, juuri lääkkeet arvioidaan kaikkein tarkimmin: ne käyvät läpi vuosien testauksen tehosta, turvallisuudesta ja vaikuttavuudesta. Samaan aikaan iso osa muusta terveydenhuollosta – esimerkiksi hoitajamitoitus, sairaalaverkko tai potilaan tukipalvelut – jää kokonaan ilman vastaavaa arviointia ja juuri siellä voivat piillä suuret vaikuttavuuden vuodot. Pitäisi tietysti katsoa koko hoitokokonaisuutta. Yhden osan, kuten lääkkeen, vaikuttamattomuus voi johtua siitä, että muualla hoitoketjussa on ”vuotoa”, joka syö vaikutuksen. Kynnysarvo sohii siis väärään paikkaan: se kohdistuu vain lääkkeisiin, vaikka ongelmat voivat olla täysin muualla.

Mikä olisi parempi tapa ajatella?

Kynnysarvon laskeminen on mielenkiintoinen akateeminen väestötason laskentaharjoitus, mutta se ei voi olla lääkkeiden tai terveydenhuollon muiden elementtien käyttöönoton päätösten perusta. Tarvitsemme moniulotteisempaa harkintaa, joka huomioi sekä resurssien käytön epätäydellisyyden että potilaiden erilaiset tarpeet – ja joka katsoo kokonaisuutta, ei vain yhtä elementtiä.

Ehkä paras vertaus löytyy rakentamisesta. Moderni talo on kynnyksetön, jotta se olisi esteetön kaikille. Eikö juuri siihen ideaaliin meidänkin pitäisi pyrkiä terveydenhuollossa? Ei rakentaa keinotekoisia kynnysarvoja, jotka luovat esteitä, vaan kohdentaa resurssit niin, että jokainen saa optimaalista hoitoa – ilman turhia rajoja ja vääristäviä keskiarvoja.

Kynnyksettömyys ei kuitenkaan tarkoita sitä, että isäntä marssiin torppaan sisälle kengät jalassa ilman mitään rajoitteita. Väestötasolla tehtävät sinänsä mielenkiintoiset mutta puhtaasti akateemiset laskelmat ovat kuitenkin erittäin huono lähtökohta yksittäisten hoitotapakäytäntöjen keskinäiselle vertailulle ja sen myötä päätöksentekoprosessin muokkaamiselle tai kehittämiselle. Järkevä arviointi- ja päätöksentekoprosessi ottaa huomioon hoitojen erilaiset kohderyhmät, soveltaa samoja relevantteja kriteerejä hoitoketjun kaikkiin osiin ja keskittyy erityisesti hoitokokonaisuuksien vertailuun sekä mahdollistaa ostajan ja tarjoajan välisen neuvottelun kompensaatiosta.

Kustannusvaikuttavuuden kynnysarvo ei toimi

Sen sijaan, että tuijottaisimme yhtä historiatiedoista laskettua keskiarvoa, meidän tulee keskittyä kokonaisuuksiin, ja tehdä koko terveydenhuollosta kynnyksetön potilaan tarvitsemille hoidoille. Lisäksi tulee varmistaa, että hoitokokonaisuuksien arvioinnin ja käyttöönoton prosessi on kaikilta osin systemaattinen, läpinäkyvä sekä osapuolten välisen dialogin mahdollistava.

Timo Seppälä
VTT (kansantaloustiede), yhteiskuntasuhdejohtaja, Amgen Ab sivuliike Suomessa
Juha Laine
terveystaloustieteen asiantuntija, Roche Oy ja Työelämäprofessori, InFLAMES, Turun yliopisto
Anna-Mari Viita
johtava asiantuntija (markkinoillepääsy ja arviointitoiminta), Roche Oy

Näkemykset ovat kirjoittajien omia.

FIN-NP-25-80012-9/2025

M-FI-00005016