Hallituksen ohjelman tulee siirtyä nopeaan toimeenpanoon

07.09.2023 | Petra Tirkkonen, vt. toimitusjohtaja

Hallituksen ohjelman tulee siirtyä nopeaan toimeenpanoon

Petteri Orpon hallituksen ohjelma sisältää lääkealan näkökulmasta monia tärkeitä kirjauksia. Kesän alkaessa kääntyä syksyyn on aika kääriä hihat ja ryhtyä niiden ripeään toimeenpanoon.

Vaikuttavilla lääkehoidoilla ja rokotteilla on suuri merkitys ihmisten terveydelle sekä työ- ja toimintakyvylle.

On siksi erinomaista, että Orpon hallitus on sitoutunut jatkamaan pitkäjänteisesti lääkeasioiden uudistusta. Aiempi tiekartta ja viime hallituskaudella laaditut suunnitelmat antavat hyvän pohjan edetä konkreettisiin toimenpiteisiin.

Lääkkeiden käyttöönottoon liittyvien arviointikriteerien ja -prosessien uudistamisessa on edettävä pikaisesti, jotta vaikuttavat lääkehoidot ovat nopeasti ja tasapuolisesti kaikkien suomalaisten käytössä.

Lääkeasioiden uudistuksen toimeenpanolle on osoitettava riittävät resurssit. Työtä tulee tehdä hyvin koordinoidusti ja kaikki lääkealan toimijat avoimesti ja tiiviisti uudistusten valmisteluun osallistaen.

Jotta käyttöönotto tapahtuu lisäksi yhteiskunnan kannalta kohtuullisin kustannuksin, tulee varmistaa mahdollisuudet neuvotella sen konkreettisista ehdoista maksajan ja lääkeyrityksen välillä.

Hallituksen päätös korottaa lääkkeiden arvonlisäveroa vuonna 2025 tulee näkymään potilaiden kohoavina lääkekustannuksina. Lisäksi aiempi lääkekorvausten vuosiomavastuun jäädytys on päättymässä. Jotta potilailla olisi jatkossakin varaa tarvitsemiinsa lääkkeisiin, on tärkeää, että hallitus toteuttaa valmisteilla olevan vuosiomavastuun tasomuutoksen ja edistää ripeästi myös hallitusohjelman kirjausta vuosiomavastuun jakamisesta osiin.

Turbulentissa maailmantilanteessa on tärkeää turvata lääkkeiden saatavuus ja huoltovarmuus. Lääkkeiden velvoitevarastointilain uudistaminen on käynnistettävä vikkelästi. Lääkkeiden ja apteekkipalveluiden hyvästä saatavuudesta, palveluiden laadusta sekä lääke- ja lääkitysturvallisuudesta on pidettävä kiinni myös apteekkijärjestelmän uudistuksessa.

Lääkehoidon ja lääkehuollon ohjausta tulee kehittää osana sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujärjestelmän kokonaisuutta. Lääkkeiden ja rokotteiden avulla on mahdollista siirtää terveydenhuollon painopistettä hallituksen tavoitteiden mukaisesti ennaltaehkäisyyn ja turvata ihmisten työ- ja toimintakyvyn säilyminen tai ripeä palautuminen vakavienkin sairauksien osuessa kohdalle.
 

Vahva innovaatiotoiminta ja ennakoitava ympäristö kannustaa investoimaan


Orpon hallituksen tavoite vahvistaa Suomen talouskasvua tulevina vuosina on tärkeä ja oikea. Kasvun ytimessä on vahva innovaatiotoiminta sekä ympäristö, joka houkuttelee yrityksiä investoimaan tänne. Innovaatiot taas vaativat vahvan TKI-ympäristön. Hallituksen toimet on oltava linjassa, jotta tuleville vuosille asetetut tavoitteet voivat toteutua.

Lääketeollisuus ry pitää tärkeänä, että Orpon hallitus on sitoutunut viemään ripeästi eteenpäin parlamentaarista tavoitetta kasvattaa TKI-investoinnit 4 %:iin BKT:sta. Sen lisäksi, että budjettiin on kaavailtu vuotuinen valtion rahoitusosuuden kasvu, on tärkeä huolehtia, että raha ohjataan erityisesti kasvua tuoville toimialoille. Lääketeollisuuden investointien kasvu vaatii vahvan TKI-ympäristön hyvinvointialueilla. Pidämme tärkeänä, että kaavailtu 5 miljoonan euron nosto valtion tutkimusrahoitukseen toteutuu.

Terveys- ja hyvinvointialan kasvun ohjelma on merkittävä toimi, jolla tuetaan muun muassa lääketeollisuuden investointien kasvua. Uusi terveys- ja hyvinvointialan kasvun ohjelma tulee käynnistää ripeästi ja laajassa sidosryhmäyhteistyössä. Yhdessä sovituille toimille tarvitaan myös riittävä rahoitus ja vahva koordinaatio.

Terveystietojen toisiokäyttöä koskeva lainsäädäntö kaipaa nopeita korjaustoimia. Suomen kilpailukyvyn kannalta on keskeistä, että säädöspohjamme on mahdollistava ja linjassa kansainvälisten käytäntöjen kanssa.

Lääketeollisuuden tutkimustoiminnan johdosta syntyy innovaatioita, joiden ansiosta potilaat saavat hoidon sairauksiin ja jotka kehittävät suomalaista terveydenhuoltoa. Hyödyt jäävät saamatta, jos innovaatioita ei oteta käyttöön.
 

Hallituksen tulee aktivoitua EU-tason vaikuttamisessa


Suomen menestys globaalissa kilpailussa ja TKI-investointien kääntäminen kasvuun riippuu monilta osin myös Euroopan menestyksestä. Innovaatiomyönteinen ja tutkimukseen kannustava Eurooppa on Suomen etu.

Euroopan komission viime keväänä julkaisema laaja lääkelainsäädännön uudistamispaketti, eurooppalainen terveystietoavaruus ja muu lääketeollisuuden toimintaympäristöä koskeva sääntely on oltava ennakoitavaa ja TKI-investointeja tukevaa.