Blogit
Lääkkeet ovat osa huoltovarmuutta ja kansalaisten arkiturvallisuutta
Pikavoittoja vai suurinvestointeja?
Terveysala tarvitsee uuden strategisen pohdinnan, miten menestyä tällä vuosikymmenellä ja tulevina vuosikymmeninä kansainvälisessä kilpailussa.
Velvoitevarastointi – Suomen lääkehuollon pelastus?
Valtioneuvoston päätöksessä vuodelta 2008 todetaan huoltovarmuuden tavoitteista, että ”Pitkäaikaisen vakavan kriisin todennäköisyys on vähentynyt”. Valitettavasti tämä tilannekuva vanheni yhdessä yössä vajaa vuosi sitten, kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan. Samalla vanhenivat näkemykset siitä, miten erilaisiin kriiseihin tulisi varautua.
Varautuminen ja epävarmuuksien johtaminen ovat keskeinen taitolaji epävarmassa maailman tilanteessa
Tänä vuonna juhlistan itsenäisyyspäivää erityisen kiitollisena, mutta myös varsin mietteliäänä.
Rokotukset vahvistavat Suomen sisäistä turvallisuutta
Rokotusohjelmien kansanterveydellinen merkitys on kiistaton. Rokotteiden arvo sisäisen turvallisuuden ylläpitämisessä ja vahvistamisessa on sen sijaan jäänyt vähemmälle huomiolle.