Euroopan maat panostavat nyt terveysalan kasvun mahdollisuuksiin

09.06.2022

Euroopan maat panostavat nyt terveysalan kasvun mahdollisuuksiin

Suomi tarvitsee pikaisesti uuden strategiansa pysyäkseen mukana kansainvälisessä kisassa.

Juuri julkaistu selvitys osoittaa, että keskeisimmät kilpailijamaat ovat panostamassa vahvasti terveysalaan. Esimerkiksi kaikilla Pohjoismailla sekä Belgialla ja Ranskalla on tuoreet Life science -strategiat, joiden tavoitteena on kasvattaa terveysalaa merkittävästi.

Mikäli Suomi haluaa pysyä kilpailussa mukana ja saada terveysalasta kasvua, tulee Suomen pikaisesti päivittää oma kansallinen terveysalan kasvustrategiansa.

Suomi laati vuonna 2014 terveysalalle strategian aivan ensimmäisten joukossa kasvattaakseen tutkimus- ja innovaatioinvestointeja. Strategiassa määritellyt toimenpiteet ovat tuottaneet hyvää tulosta. Esimerkiksi lääketeollisuuden investoinnit ovat kasvaneet viime vuosina merkittävästi. Viime vuonna tuotantoinvestoinnit lähes kaksinkertaistuivat edellisvuosiin verrattuna.

Alan yritykset arvioivat, että niiden investoinnit kasvavat myös tulevina vuosina. Suomella on siis hyvät mahdollisuudet kasvattaa lääketeollisuuden investointeja entisestään ja rakentaa terveysalasta yhä vahvempaa kansantalouden kivijalkaa.

Tämä edellyttää kuitenkin ajanmukaista kansallista strategiaa, selkeää yhteistä tahtotilaa ja toimenpiteitä kasvun mahdollistamiseksi. Strategian onnistunut toimeenpano vaatii johtajuutta, tahon, jolla on valta viedä sovittuja toimia eteenpäin.

Muut keskeiset kilpailijamaat ovat nimittäin määritelleet selkeästi keskeisimmät kärkialueet ja toimensa kilpailukyvyn parantamiseksi.

Lisäksi maat ovat valmiita investoimaan. Esimerkiksi Ranska on investoimassa kaksi miljardia euroa julkista rahaa terveysalan strategisten toimien vauhdittamiseksi. Tanska puolestaan aikoo investoida 7-10 miljoonaa euroa vuodessa parin tulevan vuoden ajan strategian toimeenpanoon.

Vahvat TKI-investoinnit ovat myös auttaneet esimerkiksi Belgiaa ja Tanskaa saamaan myös lääketeollisuuden tuotantoa. Tuotantotoiminnan ansiosta lääketeollisuus on näissä maissa kansantaloudellisesti merkittävä toimiala.

Jos terveysala aidosti halutaan Suomessa talouskasvun vauhdittajaksi, alaan tulee panostaa jatkossakin. 

Lähde:

Gesund Partners: ”Suuntaviivoja Suomelle, kestävää kasvua Life science -alalta”. Selvitykseen valittiin vertailumaiksi Ruotsi, Tanska, Hollanti, Belgia ja Ranska. Selvityksen on rahoittanut Lääketeollisuuden tutkimussäätiö.

Raportti on luettavissa kokonaisuudessaan verkkosivujemme Julkaisut-osiossa, tässä suora linkki.