Blogit

14.03.2022 | Lääketurva-asiantuntijaryhmä

Lääkkeen pakkausseloste on paketissa syystä – näin tunnistat luotettavan tiedon

Tietoa lääkehoidosta on nykyään saatavilla yhä enemmän ja useat tietolähteet saattavat hämmentää. Pakkausseloste on luotettava tiedonlähde, sillä sen tiedot perustuvat tutkimuksiin sekä potilaiden hoidosta kertyneeseen kokemukseen. Ensi kerralla muistathan siis, että vaikka pakkausselosteen taittelu takaisin laatikkoon aiheuttaa päänvaivaa, on se siellä syytä säilyttää.

24.02.2022 | Petri Lehto, yhteiskuntasuhdejohtaja, MSD Finland Oy & Antti Viitanen, Pohjoismaiden yhteiskuntasuhdejohtaja, Novartis Nordic

Aktiivinen innovaatiopolitiikka voi tuoda Suomelle terveysalan kasvua

Euroopan komissio julkistaa tänä vuonna esityksensä eurooppalaisen lääkelainsäädännön uudistamisesta. Suomen tulisi vahvana innovaatiomaana huolehtia, että komission tulevissa uudistuksissa varmistetaan Euroopan kilpailukyky tulevaisuudessakin.

03.02.2022 | Emma Hannonen, erityisasiantuntija, Lääketeollisuus ry

Harvinaislääkkeen tie potilaalle on mahdollistettu erillislainsäädännöllä – innovaatiot turvattava myös jatkossa

Suomessa harvinaissairaus koskettaa yli 300 000 ihmistä. Harvinaissairauksia arvioidaan olevan maailmassa  yhteensä noin 8 000. Vaikka sairaudet ja diagnoosit ovat erilaisia, kohtaavat monet potilaat samoja ongelmia diagnoosin saamisessa ja hoitoon pääsyssä. 

11.01.2022

Parlamentaarisen työryhmän linjaama suunta on oikea

Lääkerahoitusjärjestelmän uudistamistyötä tulee jatkaa potilaiden yhdenvertaisuutta edistäen

1 ... 16 17 18 19 20 21 22 23 24 ... 33